Ylläksen hiihtoladuilla nautiskelemassa

Murtomaahiihto. Sepäs vasta kivaa puuhaa, johon voi jäädä koukkuun tai suorastaan hurahtaa. Näin kävi minulle Ylläksen hiihtoladuilla.

Palataan viisitoista vuotta taaksepäin. Ysiluokalla monien sukset olivat yllätyksellisesti palaneet kesämökin mukana (jota ei siis ollut olemassa, mutta ei opettaja sitä tiennyt). Muistan edelleen päivän, kun oli kovempi pakkanen ja kaikki saivat jäädä sisälle liikuntatunnilla. Jos välttämättä halusi, niin hiihtämään sai kuitenkin lähteä. Minä olin toinen vapaaehtoinen, joka lähti sykkimään ladulle.

Hiihtäminen ei ole koskaan ollut pakkopullaa minulle, mutta se on jäänyt kaikkien muiden "siistimpien" harrastusten varjoon useampana vuonna. Kaikkien niiden kertojen jälkeen, kun olen hikoillut (ja joskus kiukutellut) hiihtoladulla, olen tuumaillut jälkeenpäin, että kannatti kuitenkin lähteä. Hiihtäminen on myös kätevä lievittää stressiä.

IMG_20171212_135215.jpg
IMG_20171213_122356.jpg
IMG_20171212_133712.jpg
IMG_20171213_112510.jpg
IMG_20171212_131518.jpg
IMG_20171215_121001.jpg
IMG_20171213_120208.jpg
IMG_20171212_133015.jpg

Viime vuonna hiihdin pitkästä aikaa. Koko vuonna ei kilometrejä tullut kuin reilu 130 kilometriä, jotka sain kasaan, kun hiihdin yhteensä viitenä päivänä koko vuoden aikana. Kaikki hiihtolenkit tuli heitettyä Ylläksen laduilla. Hiihdin luistelusuksilla, joilla olen sykkinyt useita vuosia. Erityishuomio tulee antaa suksien voitelijalle, jonka ansiosta sukset olivat ladulla suorastaan lentokunnossa. 

Ja voi vitsit, miten kivaa puuhaa hiihtäminen on. Ylläksellä voi hiihtää erilaisia ja eritasoisia reittejä. Kovemmalle hemmolle löytyy varmasti pitkiäkin ylämäkiä kiivettäväksi, sillä niitä Ylläksellä riittää. Kyllästymään ei muutenkaan pääse. Hiihtäjiä hemmotellaan myös viihtyisillä latukahviloilla, joissa voi pysähtyä nauttimaan kupposen kuumaa ja herkullisia eväitä (pulla naisen ladulla pitää!). Kätevä tapa suunnitella reittejä on vaikkapa valita latukahvila, jonne aikoo hiihtää ja valita sieltä eri reitin takaisin. 

Kaamosaikaan hiihtämään kannatti lähteä päivän valetessa, jos mieli hiihtää "valoisan aikaan". Silti otsalamppu oli tarpeen kaikkina päivinä, sillä jo kolmen jälkeen alkoi olla aika pimeää. Keväällä taas keväthangille oli hyvä lähteä aamusta, jotta ehti hiihtää takaisin mökille ennen kuin ladut pääsivät mössööntymään. Keväällä laduilla riitti väkeä välillä ruuhkaksi asti, kun taas joulukuussa laduilla oli ihanan väljää. Välillä sai hiihdellä metsän keskellä ihan yksikseen.

Mikä hiihtämisessä sitten viehättää erityisesti Lapissa? Hiihtäminen on mukava kuntoilutapa, jossa maisemat vaihtuvat ja pitää keskittyä itse tekemiseen. Tekniikka on taitolaji tässäkin hommassa. Kilometrejä tulee hiihdettyä ihan huomaamatta. Siinä missä hiihtohississä istuessa ehtii miettiä kaiken maailman asioita, voi laduilla vaan sykkiä menemään ja ihastella maisemia. Suomessa laskettelu on valitettavasti hyvin pitkälti hiihtohisseissä istumista, joten ehkä tämä on hiukan kärjistettykin vertaus. 

Haluaisin hiihtää enemmän, mutta valitettavasti Etelä-Suomen talvet ovat vähälumisia. Olen myös miettinyt, että olenkohan kuitenkin enemmän hiihtoturisti, joka tykkää hiihdellä pidempiä reittejä Lapissa kuin kiertää pururataa monta kertaa ympäri. Ehkäpä. Odotan jo nyt, että maaliskuussa pääsee hiihtelemään Rukalle pitkiä hiihtolenkkejä.