vauvamatkailu

Taaperon kanssa Ruotsin risteilyllä

Miltä kuulostaisi iloinen ja helppo loma lasten kanssa pallomeressä polskien?

Alkuvuodesta aloin suunnitella keväälle reissua minireissaajan kanssa. Suunnitelmissa oli ensiksi kylpyläloma kotimaassa tai perinteinen Tallinnan reissu. Pidemmälle ulkomaanreissulle ei ollut aikaa, mutta jotain halusin taas tehdä. Yleensä en ole vannonut helppouden nimeen meidän reissuilla, mutta nyt kaipasin jotain valmiiksi mietittyä ja helppoa reissua. Tallinna ei kuitenkaan kiinnostanut ja kylpyläloma kotimaassa kuulosti vähän tylsältä. Sitten mieleen muistui kaksi kivaa Ruotsin risteilyä, jotka tehtiin minireissajan ollessa alle 1-vuotias. Tuosta muistelosta meni 15 minuuttia ja meillä oli Ruotsin risteily varattu.

Energisen taaperon kanssa Päivä Tukholmassa- risteily on kyllä älyttömän helppo ja kätevä. Varasin meille ikkunallisen Muumi-hytin, joka sinänsä jo oli aivan huippu. Niin pienellä vaivalla saa lapsille jo jotain erityistä hyttiinkin. Varasin myös meille etukäteen pöydän, yhden buffet-aamiaisen ja - illallisen. Tavolatan erikoisaamiaiselle oli pakko päästä yhtenä aamuna, sillä se vain on huomattavasti ihanampi tapa startata aamu kaikessa rauhassa hyvän aamiaisen kera kuin buffetissa säntäily.

Laivalla

Toissaviikolla, kun risteilyn aika kotti, oltiin molemmat aika innoissamme. Tästä tulisi reissu, jossa mentäsiin (tietty) täysin minireissaajan ehdoilla. Laivaan noustessa selvisi heti, että aika moni muukin suomalainen lapsiperhe oli päättänyt lähteä risteilylle tuona lauantaina. Kyseessä ei ollut mikään lapsille suunnattu erikoisristeily, mutta laivan oli aivan täynnä suomalaisia ja ruotsalaisia lapsiperheitä. Vilinää ja vilskettä muuten riitti!

423A2B9E-82D8-4EB1-88F2-8F2244E7C5FF.jpg
Photo 18-03-2019, 9.29.21.jpg
Photo 18-03-2019, 9.29.12.jpg
leikkipaikka.jpg
Hytti.jpg
hytti2.jpg
hytti1.jpg

Risteily meni vauhdikkaasti pallomeressä iloiten, leikkien, syöden, shoppailen ja lapsille järjestetyssä diskossa tanssien. Tavolatan dinneri ei taaskaan pettänyt ja syötiin muutenkin navat täyteen aamuin illoin. Ilokseni huomasin, että buffetissa oli paljon raikkaita uutuusmakuja ja kasvisruokailijat on hyvin otettu huomioon. Äiti kiitteli valmiista ruoasta nenän edessä. Se jos jokin tuntuu tänä päivänä olevan tärkeää reissatessa.

Tavolatan herkullinen risotto

Tavolatan herkullinen risotto

Minireissaja oli aivan fiiliksissä koko reissun ja painoi aivan täysillä kolme päivää laivalla. Laivalla on paljon lapsille järjestettyä ohjelmaa ja tylsää ei takuulla tule. Kun menee täysin lapsin ehdoilla koko risteily., ei osaa ajatella, mitä muuta laivalla pitäsi olla tarjolla. Itse en aikuisten risteilylle jaksaisi lähteä, mutta lasten kanssa laivareissut ovat elämyksellisiä. Illalla minireissaajan käydessä unille, olin aivan valmis itsekin nukkumaan ja uni maittoi molempina öinä.

Tukholma ja Junibacken

Sateinen Tukholma ei houkutellut viettämään päivää ulkona, joten otimme bussin satamassa Djurgårdeniin ja menimme Junibackenille. Junibacken olikin positiviinen yllätys ja annan kyllä lämpimät suositukset paikalle. Ruotsalaiset ovat osanneet suunnitella lapsiperheille monipuolisia kohteita. Junibackenilla aika vierähti Peppi Pitkätossu-esitystä katsellen, tarinajunaa ihastelle (ihan mieletön) ja leikkien. Jälleen kerran tuli huomattua, että moni muukin suomalaisperhe päätti viettää päivänsä Junibackenilla ja koko paikka oli täynnä suomalaisia.

Iltapäivällä alkoi iskeä väsymys ja oli aika napata bussi takaisin satamaan. Ostimme etukäteen laivan infosta bussiliput molempiin suuntiin. Aamupäivällä busseja Djurgårdeniin suuntaan lähtee kaksi (klo 10.05 ja 10.45) ja iltapäivällä paluubussejakin on kaksi (klo 14 ja 15.15). Bussit olivat molempiin suuntiin tupaten täynnä. Jos ei tarvitse ihan pakosti vaunuja mukaan, niin jättäisin ne laivalle.

junibacken.jpg
junibacken2.jpg
junibacken3.jpg
Junibacken4.jpg

Laivalla oli tarkoitus käydä polskimassa ennen buffet-illallista, mutta aika vierähtikin nukkuen ja akkuja lataillen. Illalla jaksettiin taas mahat täynnä leikkiä ja diskoilla. Vielä ennen laivan saapumista satamaan maanantaiaamuna ehdin hyvän tovin leikkiä Silja Landissa. Sitten koittikin aika sanoa heipat laivalle ja risteilystä nauttinut minireissaaja nukahti heti satamassa päiväunille.

Tämä kevätreissu lapsen kanssa oli todella kiva ja antoisa. Tämä reissu myös pidensi omaa lomafiilistä, sillä olin ehtinyt olla Lapin reissun jälkeen pari päivää töissä ennen uutta reissua. Kaksin reissaaminen lapsen kanssa vaattii asennetta, energiaa ja järjestelyjä, mutta tällaisen Ruotsin risteilyn voi tehdä todella vähällä vaivalla ja kaikki on mietitty lapsia ajatellen. Lisäksi Tukholmassa on paljon kivoja kohteita lapsiperheille, joissa vierailla päivän aikana. Tosin nytkin huomattiin, että maissa vietettävä aika on suhteellisen lyhyt ja aika riittää kunnolla vain yhteen paikkaan. Itse en ole koskaan käynyt Skanssenilla, joten seuraavalla Tukholman reissulla mennään kyllä sinne.

Mitäs muita keväreissuja on tulossa? Aika vähän sitä ehtii blogiin omia kuulumisia kirjoittelemaan nykyisin. Seuraavina reissuina on tiedossa TAAS yksi Lapin reissu (Olen hurahtanut), pääsiäisen rentoutumisloma Punkaharjulla ja toukokuun alussa suuntaan Nizzaan juoksemaan. Kaikkea kivaa siis!

Vauvan kanssa tehdyt risteilyt ja lomareissut löydät täältä.

Ihanaa kevättä! <3