Aasia

Mt. Hallasan

Valloitettaisiinko yksi sammunut tulivuori yhdessä?

Yksi kesäloman siisteimmistä ja ikimuistoisimmista kokemuksista oli Jejun saarella sijaitsevan Hallasanin huipulle vaeltaminen. Lähes jokaisessa Jejun saaren postikortissa komeilee tuo mystinen 1950 metriä Etelä-Korean korkein vuori. Jejun saarta ja sen luonnon kauneutta arvostetaan maailmalla ja onhan saari yksi uudesta seitsemästä luonnon ihmeestä maailmassa. Ette uskokaan kuinka fiiliksissä olin, kun Hallasanin vuorenvalloituspäivä vihdoin koitti.

Aurinkoisena kesäaamuna puimme ylle urheilusortsit, laitoimme jalkaan lenkkarit ja otimme pitkää päivää varten paljon vettä mukaan. Eväät tietenkin unohtui, mutta täyteläisen aamiaisen ja aamujäätelön voimin jaksoimme painaa pitkän päivän. Sää oli Hallasanin valloitukseen aivan täydellinen. Taivas oli sininen ja päivä ei ollut niin kuuma kuin aikaisemmat. Otimme Jeju citystä bussin numero 780, joka vei meidät puolessa tunnissa Seongpanakin parkkialueelle, jossa oli reitin lähtöpiste.

Reittejä Hallasanin kansallispuistossa on useita. Kaksi reittiä menee Baeknokdamin kraaterille, joka on tuo 1950m korkeudessa sijaitseva huippu. Suunnitelmamme oli kävellä ensin huipulla Seongpanakin merkattua reittiä pitkin ja tulla alas Gwaneumsan reittiä. Suunnitelma kuitenkin muuttui heti alkuunsa, sillä Gwaneumsan reitti oli suljettu kivivyöryjen takia. Jouduimme tulemaan alas siis samaa reittiä. Seongpanakin reitti on suostumpi kuin Gwaneumsan, vaikka näkymät ovat kuulemma paremmat tuolla jälkimmäisellä.

Seongpanakin reitti huipulle on pituudeltaan 9,6km ja erinäisillä verkkosivuilla ja matkaoppaissa oli arvioitu, että vie noin 4h kävellä tuo kivinen reitti huipulle asti. Emme oikein uskoneet tuota arvioitua matka-aikaa lähtiessämme, mutta kyllä siinä matkan varrella tuli todettua, ettei reitti niin nopea kulkuinen ollutkaan. Kivikkoiset kapeat polut olivat pahimmat kohdat, sillä porukkaa tuli vastaan jatkuvasti ja välillä oli hankaluuksia ohitella toisia. Reitin varrelle mahtui helppoja puupolkuja ja helpohkoa maastoa, mutta aika suurilta osin reitti oli kivikkoista ja aika vaikeakulkuista. 

Reitin varrella monessa paikassa mainitaan, että viimeistään klo 13 tulee ohittaa Jindallaebatin levähdyspaikka, jos haluaa kiivetä huipulle asti. Tämä siksi, että ihmiset ehtivät myös tulla ajoissa alas ennen pimeän tuloa. Huipulle ei valitettavasti voi jäädä ihailemaan auringonlaskua. Jindallaebatin levähdyspaikka sijaitsee 1500metrissä ja kilometrejä huipulle on sieltä vielä noin 3km. Tämä viimeinen kolme kilometriä onkin se kivikkoisin osuus.

Neljä tuntia huipulle kuulosti mielestämme ylimitoitulta ajalta jo alussa. Vaikka reitti oli kivikkoinen ja hidas, niin saavutimme huipun 2,5h kiipeämisen jälkeen. Tahtimme oli rivakka ja pidimme vain juomataukoja matkan varrella. Hiki oli kyllä aivan järkyttävä ja aika koville se nouseminen otti, mutta oli se sen arvoista.

Maisemat huipulla olivat kerrassaan upeat. Eihän sitä fiilistä siellä huipulla voi sanoiksi edes pukea. En voinut olla miettimättä, olinko koskaan aikaisemmin nähnyt niin sinistä taivasta? Nautimme upeista maisemista tovin aikaa ennen kuin aloitimme kivikkoisen paluumatkan takaisin. Alaspäin tultaessa sai olla todella tarkkana. Yksikin virhe askel ja nilkka olisi voinut taittua. Yhteensä Hallasanin valloitus vei meiltä aikaa 5,5h. Sen jälkeen maistui taas jätski. 

Hallasanin huipulle vaeltaminen oli itselleni myös ensimmäinen vuorenvalloitus jalkaisin. Tuli heti sellainen olo, että haluan uudestaan valloittamaan vuoria tai miksipä ei Suomen tuntureita.

Jejun saaresta on tulossa vielä postauksia lisää. Pistäkääpä korvan taakse tuo saari, sillä sinne kannattaa ehdottomasti jonain päivänä matkustaa!