ruoka ja juoma

Nautiskelijan viikonloppuloma Roomassa

Viime viikonloppuna palasin takaisin Roomaan, josta lähdin kotiin pari vuotta sitten hyvin ristiriitaisin fiiliksin. Romanttinen ja kaunis kaupunki ei avautunut itselleni ollenkaan ja tulin jopa surulliseksi siitä, miten Rooma ei ollutkaan niin ihana, kuin olin ajatellut. Samoin koin hirveitä pettymyksiä ruoassa, mutta se johtui vain taustatyön puutteesta. Edelliskerran perusteella olin valmis pistämään Rooman Pariisin ja Lontoon kanssa samaan “ei kiinnosta, ei sovi minulle”- suurkaupunkilaariin.

Päätin kuitenkin antaa Roomalle toisen tilaisuuden ja se kannatti. Mielipiteeni kaupungista muuttui totaalisesti. Kaupunki näyttäytyi sesongin ulkopuolella aivan uudella tapaa ja olin aivan riemuissani löytäessäni sen kaivatun “Rooma-fiiliksen”. Samoin ruokaan liittyvät kokemukset eivät menneet mönkään tällä reissulla. Söin viikonlopun aikana niin herkullisia ruokia, joita muistellessa herahtaa vesi kielelle.. Edelliskerrasta oppineena selvitin etukäteen, mihin ravintoloihin kannattaisi mennä ja kaikki ravintolavinkit osuivat täysin nappiin.

Tässä muutama syy, miksi Rooman näyttäytyi eri tavalla tällä kertaa.

Ajankohta helmikuussa

Viime kerralla vierailin Roomassa heinäkuussa, jolloin kaupungissa oli järkyttävä määrä turisteja ja hirvittävän kuuma. Ihmispaljous ja vilisevät kadut saivat lähinnä ahdistumaan. Nyt helmikuussa aurinko paistoi koko viikonlopun. lämpötila kieppui 12-18’c asteessa ja kaupungissa oli sopivan vähän muista turisteja liikkeellä. Päänähtävyyksien edustoilla oli porukkaa, mutta kaikkialla mahtui hyvin kävelemään ahdistumatta. Pikkuisilla kaduilla ei välttämättä näkynyt muita ihmisiä laisinkaan, jolloin saattoi helposti pysähtyä räpsimään kuvia kaikessa rauhassa.

Helmikuu oli mahtava ajankohta vierailla tällaisessa suurkaupungissa. Vaikka T-paita- sää olisi kelvannut ja tehnyt viikonlopusta vielä täydellisemmän, niin helmikuun sää oli kaupunkilomailuun oikein hyvä. Fiilis oli ihanan keväinen. Ja ah, kuivat tiet tuntuivat lenkkareiden alla niin kivoilta Suomen liukkaiden ja kivisten katujen jälkeen.

Hotellien hinnat ovat Roomassa kohtuulliset tähän aikaan vuodesta. 4 tähden hotelli hyvällä sijainnilla irtosi tarjous-hintaan ja hyviä vaihtoehtoja oli tarjolla pilvin pimein vaativaankin makuun. Hotel Mascagni sijaitsi viiden minuutin kävelymatkan päässä Terminin asemalta ja tuohon hotelliin voisin palata uudestaan. Hinta-laatusuhde oli tässä hotellissa oikein hyvä.

Herkullinen ruoka ja hyvät ravintolavinkit

Oikeasti syy, jonka takia halusin taas taliaan, oli tietenkin jäätelö. Voi sitä fiilistä, kun pääsin gelato-kioskilta nappaamaan suosikkijäätelöni. Pistaasi-jogurtti-kombo ei pettänyt tälläkään kertaa. Joskus tosin voisin vähän varioida noidn jäätelömakujen kanssa. Suosikkini jäätelömauista ovat pistaasin ja jogurtin lisäksi hasselpähkinä. YUM!

Cul de Sac

Trattoria Margutta

VinAllegro Trasteveressa tarjoili maukkaan lounaan terassilla

Ruokapaikoista suosikki-listalleni pääsi Cul de Sac, jonka poimin Tasty Travellisimon- blogista. Kikherne-piirakka oli niin herkullista ja oma vuohenjuusto kasviksilla - pääruokani vei kielen menneessän. Paikka kuitenkin vakuutti parhaiten viinivalikoimallaan. Viinilista oli tarinoineen romaanin paksuinen ja ylähyllyt notkuivat erilaisia pulloja. Sijainti lähellä Piazza Navonaa on yllättävä, sillä tällä alueella ei odota löytävänsä hyvää ruokaa. Hinta-laatusuhde ravintolassa on oikein ok.

Toinen paikka, jolle annan lämpimän suositukseni on Osteria Margutta lähellä Piazza del Popoloa. Sijainti rauhallisella sivukujalla on merkki siitä, ettei tänne kaikki kaduntallaajat eksy. Ravintolassa on viikonloppuisin live-musiikkia, joka toi oman erityisen tunnelmansa paikkaan. Syödyt pasta-annokset olivat herkulliset (alle 15€ hintaiset). Erityisesti paikassa kannattaa maistaa pasta carbonaraa, joka on yksi annoksista, joka muutenkin kannattaa syödä Roomassa. Tänne ravintolaan menisin uudelleen tunnelman vuoksi.

Jumalaisen hyvää risottoa ja herkullista pizzaa menisin hakemaan Montin alueelta Trattoria al Tettarellosta, jonne sai hetkisen aikaa jonotella lauantai-iltana. Tämä italialainen ravintola oli niin.. italialainen! Pöydistä kuului iloinen puheensorina ja ruoka-annokset kiersivät maisteltavana pöytäseurueiden kesken. Oma risotto oli niin uskomattoman hyvää, että se meni kertaheitolla kärkeen syödyissä risotoissa. Täältä lähtisin maha täynnä drinkeille viereiseen Black Marketiin, jonne tosin viikonloppuna on kova tunku. Black Marketissa pääsee kuuntelemaan live-musiikkia drinksujen nautiskelun lomassa.

Nähtävyydet ilman turistiruuhkia

Viime reissulla olin nähnyt kaikki Rooman päänähtävyydet, mutta minua ei haitannut kiertää niitä uudestaan. Ehdin näkemään myös uutta ja turistimassojen puuttuessa nähtävyyksiäkin oli kiva katsella uudelleen. Omasta mielestäni Forum Romanum on edelleen suosikkipaikkani Roomassa. Palantine-kukkulalla ei tullut käytyä tälläkään kertaa, mutta jaksoin ihastella antiikin ajan raunioita ja miettiä, mitä kaikkea tämä paikka on satojen vuosien ajan nähnyt.

Rappiollinen vai romanttinen Rooma?

Olen aina pitänyt Roomaa romanttisena kohteena, mutta viime reissulla se tuntui kaikkea muuta kuin romanttiselta ja kivalta. Tämän reissun jälkeen olen kuitenkin valmis pyörtämään puheeni ja totean, että Rooma muutakin kuin “ihan kiva” kaupunki. Se on romanttinen, kaunis ja monipuolinen. Rooma on kaupunkilomakohde, josta löytyy jokaiselle jotakin. Sesongin ulkopuolella kaupunkia oli mahdollista tutkailla kaikessa rauhassa ja luulenpa, että auttoi tykästymään Roomaan enemmän. Tykästyin Rooman reissulla niin moneen asiaan enemmän.

En ole koskaan tituleerannut itseäni Italia-faniksi, mutta näyttää siltä, että sinne tulee tehtyä reissu vähintään kerran vuodessa. Italia kutsuu meitä minireissaajan kanssa taas kesällä, jolloin seikkailumme suuntautuvat Puglian alueelle. Siitäkin tulee varmasti taas aivan mahtava reissu!

Italian reissutarinoita voit käydä lukemassa lisää täältä.