Lupsakka miniloma Hotel & Spa Järvisydämessä

Suomeen on viime vuosina noussut uusia ja uudistettuja lomakohteita, jotka tarjoavat täydellistä irtautumista arjesta luonnon läheisyydessä. Yksi tällaisista kohteista on Hotel & Spa Järvisydän Rantasalmella, joka sijaitsee kauniilla paikalla Saimaan rannalla. Järvisydän on kokenut melkoisen uudistuksen viimeisten vuosien varrella ja on nykyisin upea modernisoitu hotelli keskellä metsää. Linnasaaren upea kansallispuisto tarjoaa matkailijoille upeat puitteet luontoelämyksille. Päivän ulkoaktiviteettien jälkeen voi mennä nautiskelemaan tänä vuonna avattuun järvikylpylään ja sen jälkeen nauttimaan ravintolan herkullisista antimista. Kuulostaa ihanalta, eikö?

Olin kuullut tutuilta ja tuntemattomilta kehuja Järvisydämestä useaan otteeseen ja päättänyt, että tuonne on joskus mentävä. Juhannussunnuntaina kävimme Järvisydämessä syömässä lounaan ja tutkailemassa paikkaa. Kiemurtelevan tien ja loputtomalta tuntuvan matkan päässä odotti sellainen lomaparatiisi, että suu loksahti auki. Mikä tämä tällainen paikka oikeasti on? "Keskellä ei yhtään mitään", luonnonhelmassa sijaitseva lomakohde vakuutti minut heti. Seuraavana kuitenkin jo mietin, että oli melkoinen investointi rakentaa tällainen kohde Rantasalmelle. Tällaisilla kohteilla tuntuu kuitenkin olevan potentiaalia Suomen matkailussa. Erityisesti elokuussa saksalaisia matkailjoita oli liikkeellä ja paikka tuntui olevan täyteen buukattu pitkälle syksyyn. Eikä ihme! Ihan mieletön paikkahan Järvisydän on.

Elokuun alussa allekirjoittaneen täyttäessä pyöreitä, suuntasimme yhdeksi yöksi Järvisydämeen minilomalle. Järvisydämessä voi majoittua joko huviloissa tai elämyshotellissa. Elämyshotelli on valmistunut 2015 ja on modernisoitu versio entisajan kestikievarista. Otimme huoneen elämyshotellista, jonka sisustus ja ulkoasu miellytti omaa silmääni kovasti.

Huoneita on tarjolla monenlaisia. Meidän huoneemme oli sviitti, jossa oli tupakeittiön lisäksi makuuhuone, alkovi, erillinen wc ja kylpyhuone poreammeella. Huone sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa, joten meillä oli terassi maantasalla. Huone on juuri sopivan kokoinen esimerkiksi pienelle perheelle, sillä nukkumapaikkoja on neljälle. Minireissaajalle oli oma matkasänky mukana, mutta ravintola Piikatytöstä kävimme pyytämässä syöttötuolin lainaan, mikä helpotti elämää melkoisesti. Huoneessa ei ollut mitään muuta moitittavaa kuin se, ettei keittiön induktioliesi toiminut ja syy ei tällä kertaa ainakaan ollut sen käyttäjissä. ;)

Tarkoituksena oli ottaa rennosti vailla mitään kummempia suunnitelmia. Kävimme ulkoilemassa ennen kuin suomalaiseen kesäsää eli kaatosade yllätti. Lisäksi kävimme tutkailemassa Järvikylpylää, missä näytti olevan ihanan rauhallista, mutta se jäi tällä kertaa testaamatta. Järvikylpylä ei kuulu huoneiden hintoihin, vaan maksaa erikseen 29,90€/hlö. en innostunut maksamaan kylpylästä 30€ vain siitä, että olisin käynyt siellä vain hetken aikaa lillumassa. Ehkä jokin toinen kerta. Pakko kuitenkin todeta, että kylpylä näytti aivan ihanalta rentoutumiskeitaalta. Kylpylän yhteydessä on myös pieni joogastudio, jossa järjestetään viikko-ohjelman mukaan ohjemaa. Tarjolla on muun muassa ilmajoogaa.

Illasta kävimme syömässä ravintola Piikatytön pitopöydän (29,90€), mikä täytti mahan paikallisilla herkuilla. Muhosen luomuruisleipää, muikkuja, lohta, salaatteja ja herkkuja oli sen verran, että ähky oli taattu. Illalla istuskeltiin terassilla kuuntelemassa hiljaisuutta, kippisteltiin pyöreille vuosille ja kävin lopulta poreilemassa kylppärin poreammeessa, jonka jälkeen uni maittoi hyvin nopeasti.

Sängyssä uni maittoi enkä muista milloin olisin nukkunut niin sikeästi. Aamulla olin kuitenkin ensimmäisenä hereillä, sillä minireissaajakin nukkui erinomaisesti. Aamiaisella oli kivasti taas tarjolla pientuottajien juustoja ja leikkeleitä. Riisipiirakat maistuivat maukkailta, mutta muista lämpimistä ruuista en oikein syttynyt. Aamiaisella käyttämäni tuttu munakkaan tasomittari antoi tälle aamiaiselle valitettavasti miinuspisteitä. Tunnelma puolestaan oli sateisena aamuna rauhallinen. Täällä ei ihmisillä ollut muutenkaan kiire.

Sää aamulla oli yhtä sateinen kuin edellispäiväkin, joten ulkoilut jäivät lähinnä viereisen tukkikylän ihmettelyyn ennen kuin pakattiin kimpsut ja kampsut autoon. Jos jotain tästä piristävästä minilomasta pitää sanoa, niin se oli oikein rentouttava. Joskus tekee mieli vain olla ja se riittää. Erityisesti pääkaupunkiseudun ruuhkien, väen paljouden ja kiireiden jälkeen viikonloppu Järvisydämessä tuntuisi luksukselta jo sijaintinsa ja hiljaisuutensa ansiosta.

Järvisydämen ilme on mielestäni todella kiva. Arvostan myös sitä, että esimerkiksi elämyshotellin rakentamisessa on käytetty suomalaista kiveä ja vanhaa puuta. Hotellin osa kalusteista ovat paikallista käsityötä. Järvikylpylä puolestaan käyttää hyväksi aurinkoenergiaa suuremman osan vuodesta.

Järvisydän oli upea paikka täyttää kolmekymmentä vuotta. Hotelliyö oli synttärilahjani, joka oli ihana lahja niin paikan kuin seuran puolesta. 

Järvisydämen vietetty talvinen viikonloppu voisi olla joskus mainio tapa viettää viikonloppua. Lumisessa maisemassa Järvisydän on varmasti kuin sadusta. Retkiluistelukin voisi maistua Saimaalla talvella.