Alkukesä - vihrein ja kaunein aika vuodesta

Miten sen nyt sanoisi. Miten tämän alkukesän kauneuden osaisi pukea sanoiksi? Ei mitenkään.

Tämä aika vuodesta on vain jotain niin taianomaisen kaunista. Koko luonto on puhjennut loistoonsa. Kaikkialla on niin vihreää ja vehreää. Ilma on raikas. Kukat kukkivat. Luonnossa tuoksuu uusi kasvusto. 

Muutama viikko ennen juhannusta on valoisinta aikaa Suomessa. Auringonsäteet ehtivät kaikkialle. Sateisena päivänä ulkona on niin raikasta. Märkä asfalttikin tuoksuu niin hyvälle. 

Minulla on koko kesä vapaata ja olen hyödyntänyt aikani olemalla ulkona. Olen kävellyt ympäri Helsinkiä ja Espoota päivitellen, että onpa kaunista. Monesti olen ollut myöhässä jostain, sillä olen pysähtynyt metsään kuvailemaan ja ihmettelemään. En vain saa tarpeekseni tästä vihreydestä. 

Olen huomannut, että touko-kesäkuu sekä elokuu ovat nykyisin lempiaikaani Suomessa. Tuntuu kuin koko Suomi heräisi eloon horroksesta talven jälkeen. Terassit ja jäätelökiskat avautuvat, linnut sirkuttavat ja metsä vihertää. Heinäkuussa luonto jo muuttaa muotoaan ja illat pimenevät. Elokuussa saa syödä mahan täydeltä marjoja metsässä. 

Luonto on kauneimmillaan niin vähän aikaan. Se on tuore ja raikas niin vähän aikaa. Alkukesä kestää vain hetken. Siksi minulla on yksi neuvo kaikille. Olkaa mahdollisimman paljon ulkona. Satoi tai paistoi, niin nauttikaa. Hengittäkää raikasta ilmaa ja ihastelkaa puiden vihreyttä. Tätä me odotetaan joka vuosi.

Kaunis kesäilta Villa Elfvikin luontopolulla

Kaunis kesäilta Villa Elfvikin luontopolulla

Espoon lukuisat luontoreitit

Espoon lukuisat luontoreitit

Kesäpäivä mustikkamaalla

Kesäpäivä mustikkamaalla

Kaivopuisto

Kaivopuisto

Haukilahden ranta on vaan paras paikka nauttia merimaisemista

Haukilahden ranta on vaan paras paikka nauttia merimaisemista

Sinisen huvilan kahvilalta avautuu vihreä näkymä Töölönlahdelle

Sinisen huvilan kahvilalta avautuu vihreä näkymä Töölönlahdelle

  Kesä <3