Tänään on ensimmäinen äitienpäiväni. Kuusi kuukautta ja yhden päivän olen ollut ihanan ja reippaan tyttölapsen äiti. Minireissaajalle tuli eilen puoli vuotta mittariin. Olen ollut tämän viikon ihan kauhusta kankeana tämän ajan juoksemisen kanssa. Hän on jo puolivuotias!
Reilu puoli vuotta sitten olin myös kauhusta kankeana yhdestä asiasta. Minusta oli tulossa äiti! Vaikka tuota asiaa kuinka yritti ajatella ennen vauvan syntymää, en vain pystynyt siihen. Se tuntui niin epätodelliselta. En ole koskaan pitänyt itseäni "äiti-ihmisenä", saati sitten maailman lapsirakkaimpana ihmisenä. En myöskään koskaan ole ollut kovin paljon tekemisissä vauvojen tai lapsien kanssa. Oli kuitenkin selvää, että halusin ja odotin sitä päivää, että minusta tulisi äiti.
Ehkä eniten minua pelotti se vapauden menetys. Olin tottunut lentämään tukkaputkella ja yhtäkkiä en pystyisikään menemään ihan samalla tavalla. Tavallaan pelkäsin myös sitä, miten oppisin lukemaan ja tulkitsemaan lastani ja hänen tarpeitaan. Entä olisiko minulla aikaa treenata ? Kestäisikö pää sitä? Olisiko minusta tähän? Mihin olin ryhtymässä?
Raskauden aikana kävin läpi ison identiteettikriisin, joka valmisteli äidiksi tuloon. Raskaus ravisteli niin henkisesti kuin fyysisesti. Muutuin, kasvoin ja opin. Myös arvot menivät uusiksi. Minulla oli pitkä äitiysloma aikaa valmistautua vauvan tuloon ja lopulta minireissajaan syntyessä viikoilla 42+0 päässäni kuului naps. Se oli kuin ON-kytkin, joka naksautettiin päälle.
Rakastuin lapseeni heti sillä sekunnilla, kun hän tuli tähän maailmaan. Äidiksi tuleminen oli maailman luonnollisin asia. Siitä taianomaisesta hetkestä, kun sain oman lapseni syliin, on alkanut yksi elämän ihmeellisimmistä matkoista. Paras matka tähän astisista, siitä olen varma. Tätä fiilistä ei tarvitse laittaa purkkiin. Tämä onni on tässä ja nyt.
Päätin jo alkuraskaudesta, että en aio lukea yhtään vauvakirjaa tai kuunnella isovanhempien ohjeita. Vähän niinkuin matkoillakin, niin parhaimmat jutut löytyvät jostain muualta kuin matkaoppaiden sivuilta tai TOP10-listoilta. Luin kuitenkin äitiyslomalla suomalaisen vauvakirjan, jotta tietäisin jostain jotain. Neuvolasta saisin myös tarvittavia vinkkejä pitkin matkaa. Olen mennyt intuitiolla ja kuuluisalla äidinvaistolla viimeisen puoli vuotta ja omasta mielestäni olen pärjännyt olosuhteisiin nähden hienosti. En yritä olla mikään superäiti. Haluan olla paras mahdollinen äiti omalle lapselleni omalla tavallani ja omalla läsnäolollani.
Vanhemmuudessa ei voi kuoria kirsikoita kakun päältä. Vanhemmuus on 365 päivää vuodessa ja 24/7. Välillä on rankempaa ja itseäkin itkettää. Helppoa ei ole ollut, vaikka minireissaja onkin suht iisi lapsi. Kaikkina niinä aamuyön tunteina ensimmäisen kuuden viikon ajan, kun hyssyttelin itkevää lasta, ajattelin, että kyllä tämä tästä. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä ja ottanut sen vastaan sellaisenaan. Kaikki pienet arjen ihanuudet saavat unohtamaan ajoittain painavan väsymyksen ja oman ajan puutteen. Olen ollut matkalla arjessa pienen ihmeen kanssa. Olen elänyt vauvan tahtiin ja en ole mielestäni menettänyt mitään, vaikka jostain asioista olen joutunut tinkimään.
Vanhemmuus tarkoittaa ennen kaikkea läsnäoloa, hoivaamista ja perustarpeiden tyydyttämistä. Sitä haluaa suojella lastaan kaikelta pahalta ja varmistaa, että hänellä on hyvä olla. Lisäksi haluan, että lapsella on turvallinen ympäristö. Mutkaton arki vauvan kanssa syntyy kaikista niistä arkisista yhdessä vietetyistä hetkistä. Liikaa ei kannata suunnitella ja aikatauluttaa. Sen tässä matkan varrella on ainakin oppinut. Välillä saa olla sydän syrjällään ja huolissaan, mutta sitä se äitiys on.
Äitiys on selvästi muuttanut omaa luonnettani huomattavasti lempeämpään suuntaan. Olen jotenkin rennompi enkä soimaa itseäni turhasta. Elämääni on tullut sellainen pieni sekamelska, joka on tehnyt ihan hyvää tällaiselle perfektionistille. Oma äitini sanoi, ettei koskaan voisi kuvitella minun lässyttäväni omalle lapselleni. Nyt sekin on tullut hänelle todistettua. Pidän itsestäni nyt paljon enemmän kuin koskaan ennen. Se, jos jokin on tehnyt hyvää.
Kun vauva tuli taloon, yksi asia oli selvä. En aikoisi muuttaa kokonaan elämäntyyliäni. Haluan mennä, nähdä ja tehdä. Ja kuulkaa, on me muutenkin ehditty tekemään vaikka mitä! Äitiysloma on ollut elämäni parasta aikaa oppia uusia asioita ja nauttia elämästä. Ollaan minireissajan kanssa käyty Tukholmassa, matkailtu kotimaassa, oltu hotellilomalla, nautittu Wienissä, ihmetelty Espoon kolkkia, istuttu junassa tai bussissa, käyty vauvauinnissa, museoissa, yritysvierailuilla, luennoilla ja tapahtumissa. Välillä ollaan ihan köllötelty kotona ja ihmetelty omia varpaita. Vauva kainalossa on ollut kiva puuhastella. Olen ennakkoluulottamasti vain mennyt ja tehnyt enkä ole kokenut mitään vielä hankalana, sillä apua löytyy aina. Ympärillä oleva tukiverkosto on korvaamaton.
Millainen tyyppi minireissaja on? Iloinen, eloisa ja utelias. Hän tykkää möngertää, ihmetellä ja naureskella. Hän ei pelkää uusia tilanteita tai ihmisiä. Ihmiset hän valloittaa ihanalla hymyllään.
Vuosi sitten äitienpäivänä ajattelin, että millainen äiti minusta voi tulla. Tänään ajattelen, että onpa siistiä olla äiti. Tämä on sellainen elinikäinen matka, jolle ehdottomasti kannatti lähteä.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! <3