Kesällä kerran Firenzessä

Ah, ihana Firenze! Viime kesänä sain viettää synttäreitäni Toscanan sydämessä, Firenzessä. Kaupunki on täynnä kulttuuria, historiaa ja taidetta. Se on kooltaan sopivan pieni ja sopivan iso. Kaikkialle pääsee helposti kävellen. Keskustan pienet kujat ovat ihastuttavia ja niiltä voi löytää pieniä tunnelmallisia ravintoloita, joissa syödä mitä maukkaimpia ruokia. Keskustan kadut ovat täynnä hotelleita ja valinnan varaa niissö tosiaan riittää. Suht edullisen hotellihuoneen voit löytää ihan 5minuutin kävelyn matkan päästä Duomolta. Me olimme Firenzessä elokuun alussa, jolloin kaupungissa riitti vilinää. En kuitenkaan ahdistunut turistien määrästä missään vaiheessa (vrt. Venetsia). Ainut negatiivinen puoli Firenzessä ovat taskuvarkaat. Kannattaa todellakin olla tarkkana, etenkin iltaisin.

Duomo di Firenze. Minulla oli mielikuva ennen kaupunkiin menoa, että se on iso. Se olikin tosi iso. Ihmeteltiin katedraalin komeutta moneen otteeseen. En jaksa lopettaa ihmettelyä, kuinka jotkut ovat sen siihen rakentaneet 1300- ja 1400-luvulla. Kupolissa ja kellotornissa emme vierailleet, vaikka näkymät sieltä kaupunkiin olisivat varmasti olleet huikeat.

Krääsäkauppiata Firenzessä riitti. Ne pistivät oikein silmään. Mutta kun ei itse mitään tarvinnyt, oli helppo lampsia kojujen ja kauppiaiden ohi. Kauppiaat eivät olleet tunkeilevia ja huutelivia niin  kuin usein krääsäkauppiaat ovat. Jos ei puhuta vain krääsästä niin Firenze on shoppailijalle oikein hyvä kohde. Kannattaa myös käydä kävelemässä (jos lompakon paksuus ei riitä kauppoihin) Firenzen pääostoskaduilla (Via de' Tornabuoni ja Via della Vigna Nuova). Katujen varrelta löytyy useita vaateliikkeitä ja uusinta muotia.

Yllä kuva yhdestä erikoisemmista taloista, joita olen nähnyt. Pysähdyimme tämän talon eteen hetkeksi ihmettelemään ja hihittelemään sille. Talo oli koristeltu US dollareilla ja kuten näkyy sen koristeet olivat kelvanneet ohikulkijoille. Hauska ja erikoinen idea.

Monessa turistioppaassa sanotaan, että Firenzen museoihin kannattaa ostaa lippu etukäteen. Se todellakin kannattaa. Esimerkiksi Uffiziin oli ihan järkyttävä jono! Jos haluaa vierailla monessa museossa kannattaa ehdottomasti varata Firenzeen enemmän aikaa kuin pitkä viikonloppu. Yhteen museoonkin saa hukkumaan tunteja. Me olimme kaupungissa 4 päivää eikä se tuntunut oikein riittävän kaikkeen. Varsinkin, kun haluttiin mennä fiiliksen mukaan eikä suunniteltu laisinkaan päivien ohjelmaa. Silti näimme paljon ja ehdimme seikkailemaankin ihan riittämiin. Kävimme myös Chiantin viinialueilla maistelemassa erittäin maukkaita viinejä. En ole punaviinin ystävä, mutta Italiassa sitä oppii kaikenlaista, kuten juomaan punkkua.

Suosikkipaikkani Firenzessä oli ehdottomasti Ponte Vecchion silta, joka on yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Silta oli täynnä jalokivi- ja kelloliikkeitä ja löytyi sieltä eräs ihana timanttisormuskin, minkä itku kurkussa kuitenkin jätin odottamaan toista omistajaa. Reppureissaajalla ei ollutkaan sitten varaan muutaman tonnin sormukseen (snif!).

Synttäritytön ruusu ja driksu

DSC_0149+1.JPG

Arno-joen ylittäviltä silloilta oli ihanat maisemat. Joki halkaisee keskustan kahtia. Kannattaa mennä tutkailemaan myös sillan toiselle puolelle (Pois Duomon puolelta), sillä joen toisella puolella oli paljon rauhallisempaa ja pikkukaduilla oli paljon herkullisia ravintoloita. Pienet kujat itsessään olivat omia suosikkejani. Joltain Arno-joen sillalta auringonlaskun katsominen on muuten yksi ehdoton juttu Firenzessä! Mene ja koe, sitä auringonlaskua mulla on ikävä.

Mies tykkää kinkusta. Minä jätskistä. Molemmille Firenze oli tässä suhteessa taivas. Voisin matkustaa Italiaan pelkästään jäätelön takia.

Instagram Travel Thursday on viikoittain kokoelma blogipostauksia. Kuka tahansa voi lähteä mukaan tempaukseen kirjoittamalla blogipostauksen omilla instragram-kuvilla. Suosittelen ehdottomasti osallistumaan, sillä näin löydät itsellesi paljon uusia blogeja luettavaksi ja matkakuvia ihailtavaksi instagramin puolelta. Lisäohjeita löydät täältä.

Suomessa tempauksen viralliset järjestäjät ovat Nella (Kaukokaipuu), Veera (RWWH) ja Satu (Destination Unknown).