Kesän toinen reissu Keski-Eurooppaan suuntautui viikko sitten Berliiniin. Minireissaaja kainalossa pakkasin kimput ja kampsut rinkkaaan ja lähdettiin tutkailemaan Berliiniä neljän päivän ajaksi. Viime kesänä vietin puolikkaan päivän Berliinissä, josta jäi iso nälkä nähdä kaupunkia lisää. Tällä kertaa syy matkata Berliiniin oli rakkaus eli ystäväni häät.
Yllättävän paljon olen saanut kuulla siitä, miten kaksin vauvan kanssa matkustaminen kuulostaa suorastaan hullun hommalta. Minä puolestaan ajattelin, että miksi ihmeessä en lähtisi kaksin reissuun vauvan kanssa? Ihan luonnolliselta matkustaminen minireissaajan kanssa on tuntunut ihan alusta asti.
Tämä oli ensimmäinen reissu, jolle lähdettiin ihan kaksin. Koko reissua ei kuitenkaan kaksin oltu, vaan tavattiin niin uusia kuin vanhojakin tuttavuuksia ja ystäviä. Berliini oli aivan mahtava ja niin oli koko reissukin. Minireissaajan kanssa meno oli intensiivistä ja päivät vierähtivät ihan älyttömän nopeasti. Nautin siitä, että saatiin toisaalta olla ihan kaksin. Ei tarvinnut ottaa ketään muita huomioon, vaan sai mennä minne halusi, mutta vauvan ehdoilla tietenkin. Soolomatkailua vauva kainalossa. Sellaista tämä oli. Ainoa pieni miinus reissussa oli se, että kaikki tavarat joutui kantamaan itse ja kädet meinasivat vain välillä loppua.
Kaupunkilomailu kaksin vauvan kanssa on tietenkin erilaisempaa. Reissun päällä yksin kaiken hoitavana homma saattaa joskus vaatia kekseliäisyyttä, joustavuutta ja venymistä (ja lepoa!). Aina kuitenkin löytyy auttavia käsiä niin lentokentällä, metroasemalla, hotellissa tai julkisissa kulkuvälineissä. Useimmiten ihmiset tuleavat tarjoamaan apuaan niin Suomessa kuin ulkomailla ennenkuin itse sitä hoksaa edes pyytää.
Meillä oli kaksi kokonaista päivää aikaa kierrellä Berliiniä. Yksi päivä meni häähumuun ja yksi niistä toipumiseen. Kaikki päivät olivat jotenkin niin kivoja. Kiertelin Berliiniä fiiliksen mukaan. En jaksanut innostua nähtävyyksien kiereltelystä kuitenkaan sen enempää, vaan vietettiin aikaa paljon Tiergartenissa, tehtiin huoltotoimenpiteitä kauppakeskuksissa tai DM:ssä, keinuttiin leikkipuistossa, syötiin kahviloissa ja ravintoloissa sekä ihmeteltiin katutaidetta. Paikasta toiseen liikuttiin joko kävellen tai julkisilla. Prenzlauer Bergissä hujahti muutama tunti vain lastenvaunujen määrää ihmetellen. Tuossa kaupunginosassa on muuten niin paljon kivoja kahviloita ja ravintoloita. Tällä kertaa painotin omissa ravintolavalinnoissa kasvisravintoloita ja maukkaita ruokia tulikin syötyä.
Mitä vauvan kanssa yksin olo vaatii?
Ajan hermolla olemista ja asennetta. Mielestäni on ihan sama, onko oikea määrä vaippoja tai vaatteita pakattu mukaan tai onko sää sellainen kuin odotti. Mitään tarkkoja päiväsuunnitelmia ei kannata tehdä, vaan kannattaa mennä tilanteen ja fiiliksen mukaan. Myös pienemmän reissaajan fiilis voi olla toisena päivänä ihan erilainen kuin ensimmäisenä. Älä stressaa, älä ota paineita, niin hermotkaan ei mene reissussa.
Oman minireissaajan hyvin tuntevana osasin aavistaa, milloin iskee väsy ja milloin nälkä. Lisäksi halusin, ettei vauvan tarvitse istua koko päivää vaunuissa, vaan aikaa jäisi myös leikkimiseen, mönkimiseen ja seurusteluun. Minireissaaja nukkui aika huonosti päiväunia matkarattaissa, sillä hänellä oli liikaa ihmeteltävää ja nähtävää kaupungilla. Tämä aiheutti välillä hiukan kitinää, mutta en voi olla ihmettelemättä, kuinka reipas ja hyväntuulinen hän on. Hän on tosiaan perinyt vanhempiensa reissaajageenit.
Häiden jälkeisenä päivänä olin itse melko väsynyt, joten en jaksanut tehdä muuta kuin hengata hotellilla, käydä syömässä ja istuskella Tempelhofin lentokentällä. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä puolestaan kävelin yli 20 kilometriä ja näin yllättävän paljon Berliiniä, vaikken en ollut sen kummemin päivää suunnitellut. Muutama harha-askel tuli tehtyä myös kauppoihin, mutta mitään shoppailua en olisi jaksanut vauvan kanssa harrastaa puolta tuntia pidempään (tai muutenkaan, kun olen nykyisin niin antishoppaaja).
Päivän kulku
Heräiltiin minireissaajan kanssa aamuisin siinä seiskan pintaan. Käytiin hotellin aamiaisella ja tultiin takaisin huoneeseen hetkeksi leikkimään ja hengaamaan ennen kuin ensimmäinen päiväuniaika koitti. Berliini on täynnä kivoja aamiaispaikkoja, mutta hotelliaamiainen on helppo ja viisas vaihtoehto kaksin vauvan kanssa reissatessa. Itselle ei ehdi tulemaan kiukkunälkä ja ensimmäiset syömissotkut saa helposti siivottua hotellihuoneessa. Aamiaiselta löytyi reilu 8kk vanhalle minireissaajalle jo paljon syömistä ja lisäksi olin ottanut mukaan aamuille valmispuuropussit.
Päivän aikana minireissaaja nukkui kahdet päiväunet, joiden aikana yleensä vältin U-bahnissa matkustamista ja otin itsekin rennosti tai söin jotain. Yleensä kuitenkin minireissaaja oli aina hereillä, kun itse söin. Päivän aikana tuli syötyä yksi lämmin ateria ja jotain pienempää iltaisin.
Hotellihuoneeseen mentiin viimeistään ennen seitsemää, jotta aikaa jäi lattialla mönkimiseen ja leikkimiseen (poikkeuksena häät ja ilta, jolloin minireissaja oli mukana ravintolassa) ja yöunilla oltiin joka ilta ennen puoliyhdeksää (jopa häissä). Minireissaajalla oli yllättävän jämpti nukkumaanmenoaika reissussa.
Hotellihuoneessa kun bebe oli mennyt nukkumaan, menin itse suihkuun ja tuijotin hetken telkkaria, kunnes uni tuli. Sen verran intensiivistä meno oli päivän ajan ja tuli käveltyä kilometritolkulla, joten unta ei tarvinnut paljon odotella. Nukuin kuitenkin melko huonosti reissussa, joka oli varmasti yksi syy siihen, että reissun jälkeen painoi kohtalainen reissuväsymys.
Varusteet
Kun matkustaa ja lentää kaksin vauvan kanssa, kaikista tärkeintä on pakata oikein ja fiksusti. Meillä kun ei ole kuin ne kaksi kättä.
Kantoreppu lentokentällä ja koneessa on ehdoton. Samoin hotelliaamiaisella kantorepussa keikkuvan minireissaajan kanssa sain kerättyä pöytään aamiaistarpeet ennen kuin alettiin syödä. Lisäksi minireissaaja oli kätevä nukuttaa kantoreppuun esimerkiksi häissä, joissa oli paljon melua ja ihmisiä. En matkusta mihinkään ilmaan kantoreppua.
Olin vuokrannut testiin ne kuuluisat YOYO- matkarattaat ja voin kertoa, etten matkusta enää kaupunkilomalle ilman niitä. Niin kätevät! Lentokentällä elämä oli niin helppoa, että melkein itketti. Vaunut vaan turvasta läpi ja vauva takaisin rattaiden kyytiin. Yoyot olivat myös pelastus Berliinissä, joissa kaikilla U-bahn-asemilla ei ole hissejä. Myöskään hotellissa ei ollut hissiä, joten vaunut piti kantaa hotellihuoneeseen. Tuo ei kuitenkaan ollut ongelma eikä mikään, kun vaunut olivat niin helppo kasata ja kantaa olalla. Ja olivathan ne kevyet verrattuna Bugiksiin.
Kaikki vaatteet ja tarvikkeet pakkasin rinkkaan. Koska matkarattaat menivät käsimatkatavaroissa en voinut ottaa koneeseen kuin käsilaukun rattaiden lisäksi. Käsilaukkuun sujahti muiden oleellisten tavaroiden lisäksi vaipanvaihtotarvikkeet lennolle ja kentälle, välipalatarpeet sekä muutama lelu. Kaiken muun pakkasin rinkkaan, joka oli helppo heittää selkään julkisilla matkustaessa ja esimerkiksi kentälle mennessä. Vinkkini onkin, että älä ihminen ota matkalaukkua, jos vauvan kanssa matkaat kaksin. Jos meinaa liikkua takseilla matkatavaroiden kanssa, niin ehkä sitten, mutta muuten kannattaa miettiä, miten säästät omia käsiäsi.
Jos jostain tingin tavaroiden suhteen, niin jätin kameran kotiin ja pakkasin itselle ennätysvähän vaatteita mukaan. Toisaalta vaihtovaatteita kannattaa olla, kun vauvan kanssa ruokailee useamman kerran päivän aikana.
Ajatuksia
Reissu kaksin meni mukavasti, kuten aiemmin jo totesin. Reissun jälkeinen väsymys taittui parissa päivässä, kun oli saanut muutamat hyvät yöunet alle. Ollaan kesällä reissattu sen verran paljon minireissaajan kanssa kotimaassa, että matkustaminen tuntuu jo rutiinilta. Silti, olin vähän yllättänyt siitä kuinka kokonaisvaltaista kaupunkilomailu kaksin oli.
Hauskimmat muistot reissulta jäivät niistä pienistä kommelluksista, kohtaamisista ja tilanteista, joita meille sattui ja tapahtui. uuri näistä kommelluksista ja tilanteista reissusta muodostui juuri mun ja minireissajaan näköinen reissu.
Yhtenä esimerkkinä voin kertoa, että lähtöaamuna Berliinissä satoi saavista kaatamalla vettä ja tuuli vasten kasvoja. En voinut laittaa minireissaajaa vaunuihin, koska lähimmällä metroasemalla ei ollut hissiä enkä viitsinyt kamojen kanssa ruveta säätämään vaunujen kanssa ulkona. Siispä laitoin (onneksi kevyet) vaunut toiselle olalle, toiselle olalle käsilaukun. minireissaajan kantoreppuun ja rinkan selkään. Sateenvarjoa ei tietenkään ollut, joten viritin kertakäyttösateensuojan meidän ylle ja niin kävelin puoli kilometriä metroasemalle pidellen muovista sateensuojaa oman pääni ja minireissaajan yllä. Vastaantullut mies tarjosi jo omaa sateenvarjoaan, josta kieltäydyin, sillä en voinut siirtää sateensuojaa meidän pään yltä pois. Lopulta päästiin metroasemalle lähes kuivina. Kun pääsin metroon, tuntui kuin olisin tehnyt isommankin saavutuksen. Juuri näistä pienistä asioista syntyy nykyisin voittajafiilis ja tulee hyvä mieli.
En voi kuin kannustaa vauvan kanssa matkailuun joko kaksin, perheen kanssa tai vaikka kavereiden kesken. Mikään lepolomahan se ei ole, mutta ainakin itse olen nauttinut kaikista reissuista, joita ollaan jo minireissaajan kanssa tehty. Kaikki lomat ovat olleet tähän asti hyvin erilaisia. Nyt matkustaminen on vielä helppoa, kun hän ei vielä osaa juosta karkuun. Katsotaan, mitä mieltä olen asiasta vuoden päästä.