Autoillen Genevenjärven ympäri

“All the birds have flown up and gone;
A lonely cloud floats leisurely by.
We never tire of looking at each other -
Only the mountain and I.” – Li Po

Tämän vuoden paras reissu tähän mennessä on ehdottomasti ollut viikonloppu Genevenjärvellä. Tuo viikonloppu on palannut jopa päivittäin mieleeni. Kauniiseen järvimaisemaan ei vain voi kyllästyä!

Olette varmaan kuulleet tämän jo monesti, mutta rakastan järviä ja vuoristomaisemaa. Kun nuo kaksi pistää yhteen, niin maisema on täydellinen. Li Pon runon luin asuessani Itävallassa, jolloin sydämeni sykki Alpeille. Pienenä tyttönä kirjoittelin päiväkirjaani runoja ja järvi ja kalat esiintyivät niissä useissa. Noita runoja ei ole koskaan julkaistu missään, mutta ehkä joskus palaan niihin vielä.

Siinä missä monet käyttävät Genevenjärven kiertämiseen monta päivää, me teimme sen vuorokaudessa. Saavuin perjantai-iltana Geneveen, jossa O jo minua odottelikin. Ensin mietimme, että lähtisimme Genevestä heti eteenpäin, mutta paikallinen lätkämatsi vei voiton ja päädyimme katsomaan kunnon maalitykitystä Genève-Servette vs. HC Ambrì-Piotta. Urheilun katsominen livenä on ihan huippua (etenkin, kun pääsee maskotin kainaloon).

Makoisten unien jälkeen heräsimme lauantaiaamuna ja suuntasimme läheiseen Lidliin hakemaan aamiaista. Design Hotel F6 olisi tarjonnut aamiaista 20 eurolla, joka ei ihan osunut meidän budjettiin tällä kertaa. Aamiaisen jälkeen suuntasimme lentokentälle Herzin autovuokraamoon, josta saimme näpsäkän Toyotan menopeliksi ja eikun tien päälle!

Lauantaipäivä oli aurinkoinen ja lämpömittari näytti +9’C astetta. Keväinen fiilis tarttui heti ja olin niin innoissani. Ensimmäinen etappimme Genevestä oli Lausanne, johon oli matkaa noin 60 kilometriä. A1 moottoritietä pitkin matka olisi taittunut nopeasti, mutta kaarsimme auton järven viereiselle pikkutielle ja pysähtelimme ihastelemaan mahtavia maisemia tuon tuosta.

Lausannessa etsimme autolle parkkipaikan keskustan tuntumasta ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Lausanne ihastutti heti! Kaupungin korkeuserot, upeat rakennukset ja rauhaisa tunnelma sykähdyttivät heti. Koska päivä oli aurinkoinen ja lämmin (suomalaiselle melkein T-paita keli), niin pysähdyimme terassille korkkaamaan terassikauden. Vuoden 2016 terassikausi korkattiinkin 23.1 klo 14.00. Lausannessa järvimaisemia päästiinkin ihastelemaan sitten ihan kunnolla. Voi veljet, mitä maisemia!

DSC_0125 2.JPG

Meillä ei ollut varsinaisesti aikataulua, mutta tarkoituksena oli Lausannen jälkeen pysähtyä Veveyssä ja jatkaa sieltä Montreuxiin, jossa majapaikkamme oli. Koska olimme Olympiakomitean päämajakaupungissa, oli ehdottomasti päästävä Olympiamuseoon, josta lisää myöhemmin. Tuolla viihdyimmekin aina sulkemisaikaan asti ja kun tulimme kuuden aikaan ulos museosta, oli aurinko jo laskemassa. Auringon laskiessa suuntasimme takaisin autolle ja ajelimme suoraan Lausannesta Montreuxiin (n.30km).

Montreuxissa heitimme tavarat hotellille ja mahat kurnien lähdimme etsimään kohtuuhintaista ravintolaa. Yllättäen eksyimme syömään kiinalaiseen, jossa ruoka oli hyvää, mutta kallista. Mapo tofu maksoi 28€ ja oli ehdottomasti kallein koskaan syömäni kiinalaisruoka. Hotellimme Eurotel Montrex oli keskeisellä paikalla pääkadulla. Saimme upgreidin junior sviittiin, jossa lähinnä nukuimme syvät yönunet ja ihastelimme aamulla parvekkelta satumaisen sumuista aamumaisemaa.

Sunnuntaina poikkesimme ensimmäisenä katsomaan Marsalkka Mannerheimin muistomerkkiä Montreuxissa. Mannerheim kuoli Lausannessa 1951 ja hänelle pystytettiin muistomerkki Montreuxiin vuonna 1955. Muistomerkki löytyy Genevenjärven rannalta Mannerheimin puistosta. Muistomerkkiin on kirjoitettu Aaro Hellaakosken runosäkeet.

Montreuxista ajoimme takaisin Lausannen suuntaan ja kävimme Veveyssä, joka uinui vielä aamulla. Ihmisiä ei kello yhdeksän aikaan näkynyt juuri missään. Kävimme räpsimässä kuvia järvenrannasta ja tunnustelimme Veveyn unenomaista tunnelmaa. Veveystä matkaa jatkettiin eteenpäin Ranskan puolelle.

Ajoimme läpi pikkukylien ja hämmästelimme, miten maisema muuttui Ranskan puolella. Järven toisella puolella oleva Sveitsi oli jotenkin ylellinen ja klassinen, kun taas Ranskan puoli tuntui kuin olisi palannut ajassa taaksepäin. Vedestään tuttu Evianin kylä näytti mielenkiintoiselta, mutta siellä emme tehneet stoppia. Huristelimme autolla takaisin Geneveen, jossa auto piti palauttaa tasan klo 12. Ja niin me olimme perillä lentokentällä klo 11.59;50.

Olisihan tuonne Genevenjärven ympäristöön saanut tuhlattua aikaa useampiakin päiviä. Onhan tämä seutu niin satumaisen kaunista. Genevessä ehdimme pyörimään sunnuntaina ennen lennon lähtöä hetken aikaa. Kaupunki oli ihan kiva, mutta ei mieleenjäävä. Jos joskus palaamme Genevenjärvelle, niin Lausanneen ja Veveyhyn on päästävä. Nuo kaksi paikkaa jäivät mieleni sopukoihin kutittelemaan. 

Reissun arvosana kaiken kaikkiaan: 5/5. Nuo kauniit maisemat voimaannuttivat niin paljon! Ainoa koko reissun harmillinen takaisku oli se, että järkkäri unohtui kotiin (hups). Kaikki kuvat ovat siis puhelimella otettuja.

Vinkkejä:

  • Geneven lentokentältä saa matkalaukkuhallista ilmaisen lipun, joka käy Geneven julkisissa liikennevälineissä

  • Genevessä useimmista hotelleista saa koko oleskelun ajaksi ilmaisen lipun joukkoliikennevälineisiin

  • Älä missään tapauksessa missaa Olympiamuseota Lausannessa. Varaa museoon aikaa ainakin 3h.

  • Harvassa paikassa maailmalla on suomalaisen henkilön muistomerkki. Vieraile Mannerheimin muistomerkillä, jos olet Montreuxissa

  • Optimaalinen aika Genevenjärven kiertämiseen olisi 3-5 päivää

  • Hotellien hinnat ovat kalliimmat Veveyssä kuin Montreuxissa

  • Auto kannattaa vuokrata hyvissä ajoin. Meidän vuorokauden autovuokra oli reilun satasen