risteily

Lapsiperheen risteily Riikaan

Lähdimme viikko sitten päiväristeilylle Riikaan Silja Serenaden kyydissä. Risteily varattiin, koska oli mukavaa päästä koko perheen voimin reissuun sellaisella konseptilla, joka varmasti toimisi. Risteilyn hinta oli tosi halpa, vain 59 euroa A-hytissä.

Ihan viimeiseen asti pohdimme, olisiko koronatilanteen vuoksi järkevää lähteä. Latvian koronatilanne oli ollut kuitenkin vihreän puolella, joten uskalsimme lähteä. Laivalla oli myös panostettu toimenpiteillä puhtauteen, joten se lisäsi luottamusta. Lisäksi olimme lähdössä sunnuntaina reissuun, joten laivalla olisi mukavan väljää. Ja niinhän siellä olikin.

Syy oikeastaan, miksi ollaan käyty risteilyllä viimeisen parin vuoden ajan on se, että V rakastaa laivoja. Nytkin risteilyä ja reissua odotettiin ja kun päästiin laivaan oli rakas 3 vuotiaani aivan täpinöissä. Isona tyttönä hän pääsikin nukkumaan ensimmäistä kertaa yläsänkyyn (turvalaitojen kanssa).

Tämä reissu oli myös neljä kuukautta vanhan vauvamme ensimmäinen ulkomaanmatka. Isosisko teki ensimmäisen ulkomaanreissunsa Tukholmaan vajaa nelikuisena. Päiväristeily Tukholmaan/Riikaan näyttää kokemuksen mukaan olevan helppo tapa aloittaa matkailu ulkomaille.

Risteily eteni tutun kaavan mukaan. Ruokaa, leikkimistä, bingoa, tanssia, nukkumista ja hyttileikkejä. Laivalla tosin meitä odotti yllätys. Olinkin varannut tietämättäni juuri Skidit-risteilyn. Tätä ei lukenut sivustolla missään tai en ainakaan sitä huomannut, joten tämä oli iloinen yllätys. Hiukan ihmeteltiin satamassa jo että miksi lapset olivat pukeutuneita. Kyseessä olikin prinsessaristeily! OMG! Sehän sopi meille. V oli tosin vähän huolissaan, kun hänellä ei ollut sopivaa vaatetusta. Käytiin sitten hakemassa vähän koruja ja pantaa Riiasta.

Päivä Riiassa oli suoraan sanottuna melko turha. Isompi lapsi ei ole kiinnostunut kaupungilla pyörimisestä vaan leikkimisestä. Kaupungista löytyisi lapsille eläintarhaa (ei kiinnosta) ja museoita (ei kiinnosta), mutta Junibackenin kaltaisia kohteita ei ole. Riiassa satoi koko vierailumme ajan kaatamalla vettä, joten leikkipuistot jäivät testaamatta. Säiden puolesta kävi siis huono tuuri. Kävimme söpössä parunasim-kahvilassa kahvilla ja lounaalla fuusiokeittiössä. Laivaan palasimme neljän tunnin maissaolon jälkeen. Olin edellisellä Riian reissulla (12 vuotta sitten) nähnyt kaikki nähtävyydet, joten ei oikeastaan jäänyt mitään kokematta.

Tämä reissu oli virkistävä ja todella kiva. Vietettiin yhteistä aikaa, leikittiin ja fiilisteltiin. En ole itse mikään risteilyfani, mutta lasten kanssa tämä on oikein toimiva tapa reissata.

Onnistuneen reissun merkki on se, että sieltä palaa hyväntuulisena ja muistelee lämmöllä kaikkia tapahtuneita juttuja. Meille jäi tästä risteilystä monta iloista muistoa. Lisäksi erityisen hyvä fiilis jäi laivan henkilökunnasta. Tuntui, että tällä risteilyllä saatiin erityisen hyvää palvelua ja henkilökunnasta huokui ystävällisyys ja lämpö. Isot pisteet tästä!

Syksyn tullessa huomaan kaipaavani reissuja. Ja ilmassa on ollut lievää matkakuumetta. Vaikka väitän, että kotimaanmatkailu riittää tälle vuodelle, tiedostan kaipaavani jotain. Edes yhtä reissua, josta saisi tuulahduksen eksotiikkaa ja erilaisia maisemia. Onneksi päästään taas loppuvuodesta Lappiin ja sitä ennen on myös yksi kylpyläreissu suunnitteilla.