Vietin tänä vuonna erilaisen juhannuksen. Juoksin juhannuspäivänä Midnight Sun maratonin, joka nimensä mukaisesti lupailee keskikesän auringonvaloa keskiyön aikaan. Haaveilin juoksevani valoisassa kesäyössä toisen maratonin nautiskellen upeista maisemista ja ainutlaatuisesta juoksutapahtumasta. Lähdin hakemaan juoksuelämyksiä Pohjois-Norjasta ja niitä elämyksiä todellakin sain. Jopas oli reissu!
Ennen juoksua
“Tässä ei ole mitään järkeä”. Tuota lausetta hoin lähes viikon ajan ennen maratonia tauotta, sillä en todellakaan ollut varma juoksukunnostani tai saati siitä, miten hyvä idea olisi lähteä soolojuhannuksen viettoon Norjaan. Kaikkea pitää kokeilla, näin tuumailin vielä lähtöviivalla. Samalla olin ihan älyttömän innoissani. En vaan uskaltanut kellekään fiilistellä, kuinka siistiltä tämä idea minusta itsestäni oli.
Valmistautuminen maratonille meni “melkolailla” suunnitelmien mukaan. Juoksukunto oli koko ajan kehittynyt huomioiden juoksukilometrien määrän. Omaan ruuhkavuosiarkeen suhteutettuna olin juossut ihan kivasti erilaisia lenkkejä. Sitten pari viikkoa ennen maratonia vasen jalka ja alaselkä kipeytyivät mäkitreenin jälkeen. Sen jälkeen pelkkä portaiden nousu ja kävely sattui. Pari viikkoa ennen maratonia päätin myös lopettaa juoksemisen kokonaan uusilla juoksulenkkareilla. Ne vain olivat liian jäykät omaan makuuni ja juoksuasennosta tuli virheellinen niillä juostessa. Pari päivää ennen H-hetkeä urheiluhieroja suositteli kehonhuoltoa ja hyvää lämmittelyä ennen juoksua, jotta jalka varmasti kestäisi juoksun.
Saavuin Tromssaan torstaina, kun juoksu oli lauantaina. Ehdin hyvin levätä, verrytellä, nukkua, fiilistellä, panikoida ja tankata maratonia varten. Perjantai-iltana kävin syömässä pastaillallisen muiden juoksijoiden kanssa. Sillä hiilarimäärällä pitikin jaksaa juosta, sillä pastatankkauksesta tämä homma ei ainakaan jäänyt tällä kertaa kiinni. Pastaillallinen oli fiksu veto etenkin Norjan hintatasoa ajatellen. Buffetin antimet olivat sellaiset, että 30€ illallinen tuntui suorastaan halvalta.
Ennen juoksua listasin neljä riskiä, jotka mietityttivät. Ensimmäinen pelko oli, että maha menee sekaisin, koska juoksu on ilta-aikaan. Toinen pelko oli sää ja se, että tulee kylmä, sillä sääennuste näytti kaatosadetta koko matkalle. Ennen reissuun lähtöä olin valmistautunut siihen, että pohjoisessa voi olla kylmä ja sataa. Se ei tullut millään tavalla yllätyksenä. Silti mieleen palasi Nizzan juoksu ja se, kuinka sielläkin kylmyys kangisti kropan. Kolmas pelko oli liukastuminen ja neljäs se, että jalka ei kestä. Näistä kaksi lopulta realisoituivat.
Juoksun aikana
Midnight sun maratonin startti oli klo 20.30 illalla Tromssan keskustasta. Jo tämä teki koko maratonista jännän, sillä aamuihmisenä olen parhaimmillani aamulla starttaavissa kisoissa ja etenkin koko päivän ruokailut oli jotenkin tosi hankala miettiä. Sain onneksi nukuttua päiväunet ja levättyä niin, että olin energisenä lähtöviivalla.
Alkuillasta sää ei ollut niin kamala kuin ennuste oli luvannut. Kulturhusetille jätin kamat säilöön ja sisällä olikin hyvä lämmitellä ennen lähtöalueelle siirtymistä. Kun starttilaukaus kuului, kauhea jännitys muuttui kuplivaksi innostukseksi ja lähdin hyvällä fiiliksellä liikkeelle. Sade kasteli kuitenkin heti ensimmäisen kilometrin aikana ja ihan koko juoksun ajan satoikin enemmän ja vähemmän vettä.
Juoksureitti maratonilla oli siltaa lukuunottamatta aika tasainen. Ensimmäisen puolikkaan aikana yritin ottaa iisisti, mutta sitten tuntui, että olin ottanut alun liiankin iisisti. Lopulta hyvää juoksurytmiä oli vaikea löytää ja ensimmäinen puolikas meni jotenkin kokonaan tunnustellessa. En myöskään oikein syttynyt edestakaisin juoksentelusta, joten kilometrit tuntuivat alkuun tosi pitkiltä. Kilometrit olivat muuten merkattu X km jäljellä, joka on mielestäni kivempi kuin näyttää paljon on jo juostu. Tällä tavoin sain ainakin psyykattua itseäni jaksamaan. En myöskään missään vaiheessa juoksun aikana ajatellut, että kohta olisin juossut 30 tai 35 tai 40.
Ensimmäisen puolikkaan aikana, mietin, että olisi kiva tietää oma juoksuvauhti. Juoksu rullasi ihan hyvää vauhtia takkuisista tuntemuksista huolimatta. Vauhti pysyi tasaisena ja lopulta juostessani Tromssan siltaa pitkin alas 20 kilometrin kohdalla, ajattelin, että kyllä tämä tästä. Tuossa kohtaa soittimeni sanoi sopimuksen irti ja lopun matkan menin ilman musiikkia. Olin ajatellut, etten osaa juosta ilman musiikkia, mutta hyvin selvittiin. Keskityin ihastelemaan maisemia ja annoin ajatusten poukkoilla muistoista toiseen.
Mutta miten suhtautua kylmään ja sateiseen säähän? Ehkä kyse olikin enemmän omien korvien välistä, sillä litimärät vaatteet saivat välillä miettimään, että tämä on kyllä ihan järjetöntä touhua. Välillä nauratti itseäkin, kun yritin puristaa vettä pois juoksupaidan hihoista. Päässäni oleva merinovillapipo oli litimärkä, mutta lämmitti silti onneksi päätä. Osa juoksijoista juoksi sadetakit päällä. Keskikesän auringon maraton olikin keskikesän kaatosateen maraton.
Puolimaratonin startti oli klo 22.15 ja iso ryhmä lähti juoksemaan samaan aikaan, kun itsellä oli toinen puolikas jäljellä. Itse sain paljon vauhtia ja fiilistä irti siitä, että puolimaratonin reitti oli sama kuin oma toinen puolikas. 21 - 42,2 kilometriä juoksin lopulta hyvin tasaista vauhtia ja missään vaiheessa ei tullut muuria vastaan.
Lentokentältä käännyimme takaisin keskustan suuntaan. Kun jäljellä oli 10 kilometriä, tiesin, että kyllä tästä maaliin päästään, vaikka menisi maha sekaisin, tulisi kylmä tai jalka pettäisi. Tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään aavistusta, miten kauan olin juossut, sillä itsellä ei ollut tosiaan ollut kelloa kädessä. Viimeisellä kympillä kuitenkin yritin vielä vähän nopeuttaa vauhtia, sillä halusin ottaa itsestäni kaiken irti. Lopulta aikoja katsoessa vauhtini oli loppua kohden hitaampi kuin alussa, vaikka alku tuntui huomattavasti hitaammalta.
Viimeisellä viidellä kilometrillä jalkani olivat jo todella kylmät. Sain myös ravistella käsiä, että niissä kiertäisi veri. Myös vatsani alkoi ilmoitella, että nyt riittää. Kun maalialue häämötti. olin niin iloinen ja onnellinen, että pian tämä hullutus olisi ohi. Juoksin hymyssä suin maaliin ja silmäni osuivat myös ensimmäistä kertaa kelloon, joka näytti 00.35 eli minulle juoksuaikaa 04:05. Lopulta aika oli olosuhteisiin nähden sellainen, johon olen kyllä tyytyväinen. Ei tänne mitään aikaennätystä tultukaan hakemaan.
Maalissa
Kun itse juoksu oli juostu, alkoivat vasta itse haasteet. Olin hetkessä aivan jäässä. Hampaat kalisivat ja huulet olivat siniset. Halusin heti sisälle vaihtamaan kuivat kengät ja kämpille kuumaan suihkuun. Myös vatsa meni täysin sekaisin ja kaikki mahdollinen tuli yön aikana ulos. Olo oli aivan järkyttävä. Silti, en jaksanut kuin naureskella koko suoritusta ja juoksutapahtumaa. Tällaisia juhannushuveja pitää ihmisen harrastaa! Niin (hullun) siistiä ja kamalaa samaan aikaan.
Jälkipyykki
Kaikkea sitä ihminen keksiikin tehdä juhannuksena! Tänä vuonna lähdin helteitä karkuun pohjoiseen. Pakko myöntää, että hiukan vielä lähtöpäivänä mietin, kuinka ihanaa olisi olla bikinit päällä mökillä koko juhannus. Juoksua ennen pohdiskelin, että saanko tästä oikeasti jotain irti. Juoksun jälkeen, olkoon miten hirveä olo tahansa, tiesin olleeni oikeassa paikassa. Juuri tällaista juhannusta ja itseni haastamista minä tarvitsinkin. Vaikka en ehkä himoitse uudelleen samanlaista kaatosadejuoksua, niin jotain tällaista tulen varmasti tulevaisuudessakin tekemään.
Lähtisinkö siis uudestaan? Vain jos, voitaisiin luvata se keskikesän aurinko.
Nyt on aika antaa lenkkareiden hetken aikaa lomailla. Tälle vuodella on vielä luvassa yksi puolikas ja yksi maraton. Lissabonin maratonista olen jo nyt innoissani. Onneksi mulla on se jo varattuna! Siitä tulee niin siisti reissu.
Juoksu <3