Ensimmäinen ultramatka on nyt vihdoin ja viimein juostu. Tämä ensimmäinen ultramatka tuli vähän takavasemmalta, kun etsin keväälle jotain polkujuoksukilpailua. Ilmoittauduin Nuts Karhunkierroksen 55 kilometrille viikko Kanarian epäonnisen kilpailun jälkeen ja päivää ennen kuin minulle tuli korona. Onneksi ehdin sairastamaan koronan maaliskuussa, joten ehdin mukavasti harjoittelemaan ennen koitosta.
Onneksi tuli lähdettyä. Oli ikimuistoinen ja upea juoksureissu! Ja maaliin pääsin. Se oli tämän reissun ainoa tavoite.
Kuva: Rami Valonen
Itselleni maratonia pidempi matka on ollut pitkään haave. Olen silti näillä nykyisillä harjoitusmäärillä ja kuormitustasoilla ajatellut, etten pysty siihen. Sitten päätin, että on aika koittaa, miten juoksu luistaa 42 kilometrin jälkeen ja luistihan se.
Mistä kaikki alkoi?
Intoni polkujuoksuun syttyi kesällä 2020 Kuusamossa. Tuolloin lomailimme pienen vauvan kanssa Rukalla. Kävimme kävelyllä Valtavaaralla ja tuolla retkellä näin polkujuoksijoita juoksemassa Valtavaaran rinteitä ylös ja alas. Homma näytti kiinnostavalta. Olen juossut maanteillä yli kymmenen vuotta ja kokenut sileän kilpailuja niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Vuonna 2020 en vielä juossut poluilla, vaan maanteillä. Loppuvuodesta kuitenkin päätin ilmoittautua “vähän kaikkiin” polkukilpailuihin vuodelle 2021. Viime vuonna tuli sitten kisattua 12 - 43 kilometrin matkoilla kuusi kertaa. Vaarojen maratonin jälkeen pidempi matka jäi mietityttämään, vaikka silloin olin varma, että Karhunkierrokselle en ainakaan lähde. Mutta olisinko polkujuoksija, jos en kokeilisi ultraa?
Valmistautuminen
Tämän vuoden treenikausi on ollut koronaa lukuunottamatta ehjä. Treenasin alkuvuonna Kanarian kisaan, sitten tuli korona ja parin viikon treenitauko. Korona aiheutti itselleni kovan kurkkukivun lisäksi sydänoireita, jotka säikäyttivät ihan kunnolla, mutta onneksi eivät estäneet harjoittelua myöhemmin.
Kevään mittaan olen kamppaillut kokonaiskuormituksen kanssa. Treenikilometrejä ja -tunteja on vaikea lisätä ruuhkavuosiarjessa. Olen kuitenkin hyväksynyt asian niin, että treenaan sen minkä ehdin ja jaksan ja se riittää kisakunnon kasvattamiseen tai sitten ei riitä. Lisäksi viimeiset 2,5 kuukautta nukuttiin sohvalla kattorempan takia, joten yöunet ovat jääneet hyvin huonoiksi normiyöherätysten lisäksi. Että väsynyt juokseva äiti tässä terve!
Kauden eka kilpailu oli Bodom trail, jossa jouduin toteamaan kisa-aamuna, että ei ole voimia juosta 21 kilometriä. Lopulta 12 kilometrin matka tuntui juuri sopivalta ja paransin viime vuoden aikaakin vähäsen. Sijoitus oli 5/128, mikä oli kyllä suoranainen ihme. Kisan jälkeen epäröin, että pääsenkö koskaan koko Karhunkierrokselle. Päätin levätä ja ottaa iisimmin, jotta kokonaiskuormitusta ja väsymystä saisi tasaantumaan.
Kilpailu
Ehkä kotona joku huomasi, että olin ennen Kuusamoon lähtöä hermostunut ja paniikissa. Onneksi lähdin jo torstaina Kuusamoon, joten pystyin virittäytymään tunnelmaan ja keskittymään tulevaan kisaan hyvissä ajoin.
Tiesin, että juoksukuntoni oli hyvä ja pääsisin maaliin, jos vain vatsani kestäisi. Ennen kisaa harjoittelin mielessäni etukäteen vatsakipujen sietämistä ja mietin strategiaa, kuinka toimisin jos vatsa menisi sekaisin. Se selvästi auttoi, sillä vatsakipujen iskiessä, toimin ripeästi enkä jäänyt mietiskelemään.
Lähtöviivalla perjantaina klo 18 hoin mielessäni, että “rauhoitu, keskity ja juokse”. Lähdin rauhassa ja tunnustellen liikkeelle ja ensimmäiset 20 kilometriä vierähtivät yllättävän nopeasti. Vauhti meinasi karata välillä turhan nopeaksi ja pelkäsin sen kostautuvan myöhemmin. Askel oli kuitenkin varma ja huomasin, että tekniikka oli kehittynyt huimasti verrattuna viime vuoteen. En kaatunut, kompastellut tai muuten rymynnyt. Reitti ennen Konttaisen huoltoa tuntui muutenkin tosi juostavalta.
20 kilometrin iloittelun jälkeen vatsa ilmoitti itsestään ensimmäistä kertaa ja jouduin käymään vessassa. Sen jälkeen meni aika pitkään ennen kuin pääsin takaisin juoksurytmiin. Ärsytti se olotila, mutta en antanut periksi. Tässä kohtaa myös geelit ja vauhtikarkit alkoivat yököttää enkä saanut enää niitä alas. Ainoa energia, mikä upposi, olivat suolakurkut. Vesi maistui taivaalliselta vasta loppukilometreillä. Loppumatkasta jouduin käymään puskassa Basecampin huollon jälkeen ja ennen Konttaista.
45 kilometrin kohdalla olo helpotti ja maailma kirkastui. Kun maratonin mittainen matka 42 kilometriä oli täynnä, kirosin aika paljon ideaa juosta tällaisia matkoja tähän aikaan vuorokaudesta.
Kuva: Rami Valonen
Valtavaaran mökin nähdessäni tulin niin iloiseksi ja todisteena siitä on tuo tuuletuskuva. Tiesin, että pääsen maaliin. Rukan viimeisessä mäessä katsoin kelloa ja tajusin, että 7h alitus olisi mahdollinen. Siitä sain loppuun motivaatiota kirmata maaliin. Maalissa olin aikaan 6:57:45. Maalissa en ollut totaalisen loppu, vaan vahva ja onnellinen. Voitin ja ylitin itseni. Sitä fiilistä on vaikea voittaa.
Seuraava juoksukisa odottelee alle kolmen viikon päästä ulkomailla. Kotimaassa aion juosta Nuts Pallas-Ylläksen 37 kilometrin matkan heinäkuussa. Siellä tavoitteena parantaa viime vuoden aikaa.