Nyt se on vihdoin tehty! Juoksin viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa maratonin. Kirmailin 42,2 kilometriä aurinkoisessa Münchenissä ja fiilis on edelleen aivan mahtava! JEEEE! Miksi ihmeessä juoksin maratonin vasta nyt? Arvaatteko, jäinkö koukkuun?
Viimeisen viiden vuoden ajan olen varmaan jokaisen puolimaratonin jälkeen pohdiskellut, että ehkä seuraavalla kerralla voisi juosta täyspitkän maratonin ja testata, millainen fiilis siitä jää. Toukokuun Geneven puolimaratonilla totesin juoksun kulkevan mukavasti. Päätinkin Geneven jälkeen pyhittää tulevan kesän juoksemiselle. Salikortti lähti tauolle toukokuussa ja sen jälkeen olen vain keskittynyt juoksuun ja joogaan.
Alunperin minun piti lähteä Ljubljanan maratonille lokakuun lopussa, mutta aikatauluhaasteiden vuoksi päädyin Müncheniin. Miksi Müncheniin ja taas Keski-Eurooppaan? Halusin juosta ekan maratonin isossa juoksutapahtumassa ja tutussa kaupungissa, mutta en missään nimessä Suomessa. München on tullut tutuksi aiemmin (useista) kaljalomista ja monien laskulomien välietappina, joten halusin nähdä kerrankin kaupunkia vähän eri perspektiivistä. Vähän erilainen reissu tämä olikin verrattuna edellisiin Münchenin reissuihin.
Treenaaminen
Puolimaratonit ovat taittuneet aiemmin aika peruskestävyyskunnolla, mutta maratonia varten oli pakko juosta enemmän. Kesän ja alkusyksyn aikana juoksukilometrejä kertyi kivasti, mutta treenasin epäsäännöllisesti ja en juossut edes joka viikko. Onneksi kuitenkin tuli tehtyä kaikkea muutakin kuntoa kehittävää ja kivaa, kuten käytyä joogassa, patikoimassa Sveitsissä ja pyöräilemässä Ylläksellä. Bikram-jooga tukee juoksuharrastusta loistavasti ja suosittelen ihan sitä jokaiselle, erityisesti toimistotyötä tekeville.
Aluksi ajattelin, että etsin itselleni jonkun juoksuohjelman, jota noudattaisin. Lopulta hylkäsin idean elämäntilanteen vuoksi ja päätin, että juoksen erilaisia lenkkejä aina kun mahdollisuus. Pisin lenkki ennen maratonia oli 17 kilometriä kaksi viikkoa ennen H-hetkeä. Geneven jälkeen juoksukilometrejä tuli keskimäärin 10 - 30 kilometriä viikossa ja siis nämä niinä viikkoina, kun ehdin juoksemaan.
Juokseminen tuntui jälkeen koko ajan (melko) hyvältä ja monet pk-lenkit olivat suorastaan nautinnollisia. Silti, yli 40 kilometrin juoksu oli iso kysymysmerkki aina maratoniin asti. Jaksaisinko juosta koko matkan? Mitä jos maha tulisi kipeäksi? Mitä jos polvi menisi rikki?
Vikat kaksi viikkoa ennen maratonia
Viimeisen kahden viikon aikana ennen maratonia ehdin juosta yhden 10 kilometrin lenkin ja yhden 5 kilometrin verryttelyn. Flunssapöpö ehti tarttumaan viikkoa ennen juoksua, joten piti keskittyä lepoon ja rentoutumiseen. Kuumetta oli onneksi vain yhden illan ajan ja kipeää kurkkua hoidin sinkkitableteilla. Muutoin vedin inkivääri- ja sinkkiövereitä niin, ettei kunnon flunssa päässyt iskemään päälle. Viimeisellä viikolla nukuin lyhyempiä yöunia, koska oma personal trainer sai myös yskän ja heräili öisin ja aikaisin aamulla. Kroppa ja mieli oli koko viikon väsynyt ja en ollut yhtään varma, että tulisiko tästä hommasta mitään.
3 päivää ennen maratonia tankkasin enemmän hiilareita ja söin paljon enemmän kuin yleensä. Se tuntui pakkopullalta, mutta näin jälkeenpäin oli hyvä, että maltoin syödä enemmän.
Maraton
Kun sunnuntai ja itse maratonpäivä sitten koitti, minua jännitti hyvällä tavalla. Saatoin vähän hermoilla ja herkistellä. Edellispäivänä kisanumeroa hakiessa alkoi kuitenkin nousta sellainen kutkuttava fiilis, josta sai henkisesti tsemppiä ja energiaa juoksuun. Isoissa juoksutapahtumissa tunnelma ja muut juoksijat tsemppaavat niin paljon. Münchenin maraton startti ja maali olivat Olympiakylässä.. Puitteet olivat todellakin kohdillaan!
Venyttelin ja verryttelin ennen starttia. Olin aamulla syönyt tukevan aamiaisen ja juoksin vielä vessassa, kun eka ryhmä lähti juoksemaan. Muutoin ennen juoksua halusin henkisesti keskittyä tsemppaamaan itseäni. Starttiviivalla kaikki kahden viikon aikana koetut epävarmuuden hetket katosivat. Olin varma itsestäni ja siitä, että konttaisin vaikka maaliin, jos meno hyytyisi.
Sää oli sunnuntaina juoksua ajatellen haastava, sillä +23-25’c lämpötila piti huolen siitä, että nesteytys piti olla kunnossa koko matkan ajan. Tankkasin vettä lähes kaikilla pisteillä ja kolmella virkistyspisteellä otin ison hörpyn energiaajuomaa. Tämä taktiikka toimi, sillä missään vaiheessa ei tullut janon tunnetta. Halusin juosta maratonin lokakuussa siksi, että ei olisi niin paahtavan kuuma, mutta toisaalta aurinkoinen sää oli oikein mukava yllätys maratonille. Itselleni ehkä täydellinen juoksusää olisi ollu puolipilvinen +15’C.
Taktiikkani oli juosta suhteellisen samaa vauhtia alusta loppuun. Kaikista vaikeinta oli juosta rauhallisempaa vauhtia erityisesti ensimmäisellä puolikkaalla. Niin helposti meinasi juoksutossu lähteä vauhdikkaammin liikkeelle. Minulla ei ollut hajuakaan, miltä juoksu tuntuisi ensimmäisen puolikkaan jälkeen, joten halusin säästellä voimia toiselle puolikkaalle.
Eka puolikas taittui aikaan 1:58 eli suhteellisen iisisti maltoin juosta. Lopulta 39 kilometriä juoksu kulki tasaisen mukavasti ja hymy vain leveni huulilla loppua kohden. Kannustusjoukot olivat seuraamassa juoksua viimeisen 4,5 kilometrin kohdalla ja siinä vaiheessa juoksu vielä luisti. 39 kilometrin kohdalla alkoi kuitenkin meno hidastua ja kroppa väsyä. Lopulta viimeiset kolme kilometriä juoksu tuntui tuskaiselta ja meno oli hidasta. Mihinkään ei sattunut, mutta vauhti vain hyytyi.
Olympiastadionille juostessa en jaksanut enää kiristää vauhtia yhtään. Maaliin juostessa en edes muistanut tuulettaa, vaan menin suoraan mitalijonoon. Saadessani mitalin kaulaan käännyin ympäri ja katsoin stadionin kelloa. Sitten tajusin, että aikani oli lähelle tasan neljä tuntia. Lopulta aikani oli tasan 4:00. Teki mieli hyppiä ilosta, mutta siihen ei ollut voimia. En muista olisinko koskaan ollut niin väsynyt,mutta niin onnellinen minkään urheilusuorituksen jälkeen. Mä tein sen! JES!
Tärkein kannustaja <3
Jälkipuinti
Istuskellessani stadionin viheriöllä olin yhtä hymyä. Söin pretzeliä ja kippistelin itselleni alkoholittomalla oluella. Maraton oli ihan mieletön kokemus! Olin ja olen niin ylpeä suorituksestani. Mutta niinhän siinä kävi, että kun otin lenkkareita pois jalasta, päätin jo seuraavan maraton juoksutavoitteen. Ensi kerralla on päästävä alle neljän tunnin.
En tiedä, olenko ihan totaalisesti hurahtanut juoksuun. Sunnuntaina päätin, että juoksu saa nyt loppuvuodeksi jäädä tauolle. Muutama päivä juoksun jälkeen olen kuitenkin jo valmis laittamaan lenkkarit jalkaan. Tekee mieli lenkille. Koska juoksu on <3