On yksi reissu, josta en tingi. Se on laskettelureissu Alpeille kerran vuodessa. Tänä vuonna vietimme pääsiäisen tuttuun tapaan Itävallan Alpeilla lasketellen. Kohteena oli tunnettu laskettelukeskus nimeltä Saalbach-Hinterglemm, joka tarjosi meille valtavan määrän laskettelurinteitä laskettavaksi.
Laskettelukohteena Saalbach on monipuolinen ja esimerkiksi Schladmingiin verrattuna tämä paikka tarjoaa after ski-iloittelua hakevalle paljon actionia laskupäivän jälkeenkin. Monen monta humalaista askelta nähtiin iltasella keskuksessa. Meno oli hyvä, sen kertoivat useat iloiset ilmeet. Huhu kertoi, että Hinterhag Alm olisi yksi Euroopan parhaista after ski-paikoista. Ei uskallettu mennä sisälle asti, sillä paikan musiikkia sai fiilistellä tarpeeksi rinteiden puolella (oli muuten basson jytke kohdillaan). Saalbachista laskettelukohteena luvassa vielä juttua myöhemmin.
En ehkä osaa pukea sanoiksi sitä tunnetta, joka minut täyttää rinteiden huipulla. Lumiset vuorenhuiput ja haasteita tarjoavat laskettelurinteet vievät minut suorastaan hurmostilaan. Tosin näin keväällä, kun rinteet pääsevät mössööntymään päivän edetessä, sai rinteessä olla ihan hereillä. Pari vakavampaa onnettomuutta valitettavasti nähtiin. Loppukausi ei ehkä ole parasta aikaa laskea Saalbachissa, sillä rinteet ovat aika huonossa kunnossa erityisesti alempana laaksossa. Positiivista oli puolestaan se, että vaatekerrasto sai olla paljon kevyempi kevätauringon paistaessa. Hisseille suksia kantaessa iski suorastaan hiki.
Jos jostain nautin, niin ulkoilusta. Oli sää, mikä tahansa, niin sain olla ulkona ja tehdä sitä, mistä todella nautin. Laskettelu on vain niin huippu harrastus. Edellisestä laskettelukerrasta olikin jo vierähtänyt aikaa, sillä avasin laskettelukauteni marraskuussa Rukalla ja päätin sen nyt Saalbachissa maaliskuun lopussa. Vähän useammin voisi lasketella.
Instagramiin isketyt kuvat näyttivät säästä parhaan puolen. Totuus oli kuitenkin se, että kahtena päivänä näkyvyys hipoi nollaa ja sankka lumisade toi haasteita rinteiden alas mutkitteluun. Voi sitä riemua, kun aurinko sitten alkoikin paistaa. Pistettiin heti pystyyn taukopaikka offareissa ja vain nautittiin maisemista. Toisen nassu kärvähti heti, mutta se näyttäisi jo kuuluvan meidän alppilomaperinteeseen.
Neljä päivää vierähti rinteessä liian(kin) nopeasti. Päivät toistivat toisiaan. Aamulla klo7.30 ylös, klo8 aamiaiselle, aamiaisen jälkeen rinteeseen, klo 16 jälkeen laskupäivä oli ohi, jonka jälkeen kaipasi päikkäreille. Meitä ei After ski kiinnostanut, sillä koko loman tarkoitus oli laskea ja sen jälkeen levätä. Keskellä päivää syötiin kunnon rinnelounas, jonka voimin pärjäili aina iltaan asti. Ikisuosikkini, pinaattiknödelit eivät pettäneet tälläkään kertaa.
Kerran vuodessa on myös päästävä käymään Itävallassa. Vaikka vaihdosta Itävallassa on jo monen monta vuotta, niin silti Itävalta tuntuu aina toiselta kodilta. Wienin lentokentältä lähtiessä harmittelin jälleen kerran, että loma taas loppui aivan liian lyhyeen Itävallassa. Olisin voinut vielä jäädä hetkeksi nauttimaan lämpimistä kevätpäivistä Wieniin.
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja - tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Lisätiedot ja osallistumisohjeet täältä! Minut löydät Instagramista nimimerkillä @jennaasi ja @familylehtonen.