Kuinka monta kertaa olenkaan todennut ääneen ja hiljaa mielessäni, kuinka kaunis maa Suomi on kaikkina neljänä vuodenaikana. Tämä syksy on ollut poikkeuksellisen kaunis. Olen nauttinut ulkoilusta ja syksyn kauneudesta enemmän kuin koskaan ennen. Metsällä ja luonnolla on aina ollut paikka sydämessäni, mutta tänä syksynä metsän voimaannuttava ja virkistävä vaikutus on noussut arvoon arvaamattomaan. Vaikka Kolin reissu ruska-aikaan jäi tänä vuonna tekemättä, niin olen tehnyt monta pientä onnellisuutta lisäävää metsäseikkailua, jotka ovat vähintään olleet yhtä hienoja kuin Kolin reissu olisi ollut. Olen myös todistanut omin silmin monta upeaa auringonlaskua, joita olisi voinut tuijotella tuntikausia.
Olen istunut eräällä kivellä merenrannassa keräämässä energiaa monen monta kertaa. Olen myös nähnyt Helsingin uudessa valossa. Aurinkoinen syksy on tuonut pääkaupungin kauneutta entisestään esiin. Helsinki on suorastaan kukoistanut tänä syksynä ja kaupunkiin on tullut paljon uusia juttuja koettavaksi ja nähtäväksi. Allas Sea Pool on yksi Helsingin uusimmista vetonauloista ja voi vitsi, miten kiva paikka se on. Yksi syksyn siisteimmistä näyttelyistä on ehdottomasti Yayoi Kusaman näyttely HAM:ssa Tennispalatsissa. Käykää ihmeessä kurkkaamassa se.
Mitäs muuten kuuluu? Syksy on usein jonkin uuden alku elämässä. Pienen seikkailijan laskettuun H-hetkeen on enää tasan viikko aikaa. Ja kyllä minä sitä pienen uuden elämän maailmaan tupsahtamista jo kovasti odotan. En olisi uskonut, miten tähän loppuraskauteen voi kuulua näin monenlaisten tunteiden sekametelisoppaa. Jännitys, odotus, ihmetys, innostus ja onnellisuus sekä ennen kaikkea kiitollisuus ovat yhtäkkiä kaikki pinnalla yhtäaikaa.
Ajattelin, että raskauden viimeiset viikot olisivat fyysisesti rankkoja, mutta mitä vielä. Voin tällä hetkellä paremmin kuin koko raskauden aikana. Ehkä se johtuu tästä downsiftaamisen määrästä ja rennosta elämäntyylistä. Tällä hetkellä riesana on lähinnä flunssa, jota olen hoitanut valtavalla määrällä teetä ja keksejä. Niin mites se herkuttelun määrä? Ihan älytöntä keksien puputtamista ja jäätelön syömistä tämä viimeinen kuukausi on ollut. Onneksi kilot eivät ole itsellä niinkään lisääntyneet kaikesta tästä herkuttelusta huolimatta. Siitä täytyy varmaan kiittää geenejä. Maha kuitenkin alkaa jo hiukan painaa ja kipeät vihlaisut eivät ole kivoja. On kuitenkin vain ehkä yksi asia, josta olen saanut aivan tarpeekseni. Se on sana masuasukki. Ai kamala, kuka sen sanan oikeasti keksinyt?
Olen nauttinut omasta laatuseurasta enemmän kuin koskaan ennen. Tunnettu powerwalk-kävelytahtini on aivan sama nyt kuin kesäkuussa, maaliskuussa tai ennen raskautta. Juoksuaskeleita en ota, mutta tarvittaessa pystyisin jonkinlaiseen pikaspurttiin. Metsälenkeillä kävelen kuitenkin rauhallisesti, sillä haluan hengittää raikasta ilmaa ja nauttia hetkistä ulkona täysin siemauksin.
Jo hetken aikaa minulla on ollut fiilis, ettei minulla ole kiire minnekään tai tarvetta lähteä minnekään. Tässä ja nyt on hyvä, ainakin loppuvuoden ajan. Tämän viikonlopun messujen teeman mukaan: I love me! Ehkä olen ymmärtänyt vihdoin noiden kolmen sanan merkityksen ja löytänyt syksyisillä metsäretkilläni itsestäni jotain uutta.