Lääkkeen krooniseen matkakuumeeseen tietää jokainen. "Varaa matka" ja johan helpottaa. Mitäs jos ei helpota? Jokainen on myös varmaan kuullut sanonnan "nälkä kasvaa syödessä".
Useasti olen kuullut sanottavan, että aina ne matkabloggaajat vaan matkustaa, suunnittelee tulevia matkoja ja jakavat upeita kokemuksiaan matkoiltaan. Eikö siihen ikinä kyllästy? Kuka jaksaa matkustaa koko ajan ja intoilla matkustamisesta niin paljon? Eivätkö he vietä sitä tavallista arkea ollenkaan? Ja oletteko nähneet ne matkabloggaajien Instagram-tilit? Niitä kuvia katsellessa vasta kuola valuukin.
Ihan tähän alkuun jo mainitsen, että jos aiot lukea tämän täysin vakavissasi ilman pilkettä silmäkulmassa, niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän. En ole lääkäri, enkä tiedä oikeasti matkakuumeen ICD-10:n mukaista diagnoosikoodia. Yritän vain päästä perille tästä taudistani.
Aloitetaan.
Kroonisen matkakuumeen saaminen
Olen monesti miettinyt, mistä olen oikein saanut tämän jatkuvasti vaivaavan matkakuumeen. Ei se kyllä äidinmaidosta ole ainakaan tullut. Peritty uteliaisuus uusia asioita ja paikkoja kohtaan voisi olla yksi tekijä.
Matkustin ensimmäistä kertaa lentokoneella 14-vuotiaana. Matka vei minut Köpiksen kautta Nürnbergiin saksan ryhmän kanssa. Se reissu oli aika legendaarinen eikä siitä sen enempää. Pelkäsin kuollakseni laskeutumista ja eka lento oli painajainen. Silti jäin heti koukkuun, kun olin ensimmäistä kertaa lentokentällä ja näin paljon lentokoneita. Niissä oli sitä jotain. Mitä isompi lentokone, sitä ihastuneempi olin.
Perheeni kanssa vietimme ruska-aikaan syysloman Lapissa tai Kainuussa. Vietimme aikaa luonnon keskellä kalastellen ja patikoiden ja ne reissut olivat ihan mielettömiä! Outoa kyllä, mutta muistan noilta lapsuudenreissuilta todella paljon asioita. Jokainen Lapin reissu oli huikea. Myöhemmin Lapin ja Kuusamon lomiin tuli mukaan laskettelu, joka vei minut täysin mennessään.
Viro ja Ruotsi tulivat tutuiksi myös, kun olin pieni. Olen vasta nyt aikuisena syttynyt Tallinnan kauneuteen, puhumattakaan Tukholmasta. Lapsena ja teininä olin todella tyytyväinen kotimaassa tehtyihin reissuihin tai laivamatkoihin Viroon tai Ruotsiin. Ei ollut kaipuuta eikä tarvetta matkustaa, vaikka jokaisesta reissusta olinkin innoissani.
Olen kuitenkin melko varma, että yksi tapahtuma lapsuudessani olin merkki siitä, että isona minusta tulee reissaaja.
Olimme vanhempieni kanssa lomailemassa Savuskoskella, Lattunassa. Vuokrattu eräkämppä oli Korvatunturintien varrella. Kävimme yhtenä päivänä talolla, joka oli lähin talo Korvantunturia Suomen puolella. Lähimpään naapuriin oli parikymmentä kilometriä ja kaukana kaukana näkyi tuo satumainen Korvatunturi. Silloin mietin Leo-pehmoleluleijona kainalossani, että tuonne kaukaisuuteen olisi päästävä. Haluaisin matkustaa kauas, jotta tietäisin mitä siellä on. Katseeni suuntais silloin jo kohti itää.
Kun ensimmäistä kertaa lensin Aasiaan 2008, muistin tuon mielikuvan Lattunan lomasta. Sama muistikuva seurasi minua matkustaessani ensimmäistä kertaa ihmeelliseen Kiinaan. Aasia on aina ollut minulle se ykköspaikka matkustaa.
Itävallassa vietetty opiskelijavaihto toi tutuksi Keski-Euroopan kohteet ja sieltä on peräisin rakkaus Alppeihin ja vuoristomaisemiin. Vaihdon jälkeen matkakuume jäikin päälle ja pahasti.
Kroonisen matkakuumeen oireet
Kuinka monelle on tuttua se, että avaat koneen ja sinun pitäisi lukea sähköpostit, käydä verkkopankissa tai katsoa monelta jokin paikka aukeaa, mutta päädytkin Momondon sivuille katselemaan lentoja? Parin tunnin jälkeen olet vieläkin samalla tiellä, etkä muista enää miksi avasit koneen.
Toinen yksi paha matkakuumeen ruokkija ovat nuo kohtalontoverit, toiset matkabloggaajat ja ystävät, joiden kanssa keskustelu enemmän tai vähemmän pyörii matkustamisessa. Voit aloittaa arkisesti keskustelemalla kuulumisista ja arkielämästä ja lopulta päädyt miettimään olisiko Malediivit vai Sri Lanka hyvä matkakohde? Miten siinä aina käykin niin.
Kotona huomaan tuijottavani joka päivä keittiön seinällä olevaa maailmankarttaa. Toisena päivänä silmät kohdistuvat tuijottamaan Kanadaa, toisena Mongoliaa. Jos yhtään reissua ei ole varattu, saatan tuijottaa tuota maailmankarttaa liiankin usein. Lopulta tuijotuskisa kartan kanssa päätyy tuttuun lopputulokseen: lentojen ostamiseen.
Mikä siis on kroonisen matkakuumeen oire? No, se ettet pääse matkustamisesta mitenkään eroon, et missään. Salillakin jokin biisi voi tuoda muistoja mieleen Japanin reissulta tai skimbalomalta, ja jälleen kerran unohdut ajattelemaan jotain muuta kuin sitä, että sinulla on 16kg kahvakuula kädessä ja se meinas just tippua varpaille.
Elämä kroonisen matkakuumen kanssa?
Vaikka ajatukset poukkoilevat villisti Tallinnasta Kiribatille, niin elämä on tosi kivaa, kun oppii elämään matkakuumeen kanssa. Nyt, kolme viikkoa edelliseltä reissulta, olen taas valmis lähtemään reissuun. Kolme viikkoa se vei ennen kuin matkakuume taas nousi. Onneksi lokakuulle on luvassa mm. Pariisin reissua ja muuta mukavaa.
Arkielämä on oikein mukavaa ja kotona on kiva olla. Nykyään olen oppinut ottamaan enemmän irti lähireissuista. Metsäreippailut ja pyöräretket ovat ihan parasta antia tällaisina syyspäivinä. Nuuksioon voi aina mennä. Suomi on täynnä mahtavia mikroseikkailukohteita. Mieli tekee myös vähän savoon, joka on mielestäni aina oikein toimiva reissukohde. Silti, eihän tälle matkakuumeelle mahda mitään.
"I haven't been everywhere, but it's on my list"
Mikä se lääke siis matkakuumeeseen olikaan?
Se, että on jotain mitä odottaa ja lentovaraus sähköpostissa.
Ps. Jos haluatte osallistua joka viikko mainioihin matkakeskusteluihin, niin Twitterissä on maanantaisin #matkachat klo20!