Huh huh. Ensimmäinen polkujuoksukausi on nyt vihdoin ja viimein ohi. Viime viikon lauantaina oli vuorossa kauden vika juoksu Kolilla. Kolin upeita maisemia olin ihastellut viimeksi lapsena, joten oli ihan mieletöntä päästä juoksuturistina niihin maisemiin juoksemaan.
Lähdin Vaaroille kahden viikon varoitusajalla. Aiemmin olin kytistellyt lippua 43 kilometrille (ilmoittautumisen missasin kokonaan) tuloksetta. Aulangon kisan jälkeen sain kuitenkin Trail Tour sijoituksen turvin osallistumisoikeuden Vaaroille ja en voinut jättää tilaisuutta hyödyntämättä.
Kuva: Touho Häkkinen
Polkujuoksukausi oli ennen Kolia sisältänyt 5 kisaa, joista kaksi oli syyskuussa. Kolme kisaa kuukauteen oli aika raskas puristus. Kaikki kisat olivat itselle opettavaisia ja ilman haasteita ei selvitty. Sijoitukset silti yllättivät, sillä viidessä kisassa sijoitukseni olivat 11 - 13 välillä. Ylläksen kisasta kirjoittelin jo aiemmin ja näin jälkeen päin se tuntui ehdottomasti kaikista helpoimmalta kisalta koko kautena. Pyhän 22 kilometriä oli itselleni raskas ja tekniikka tuntui olevan hakusessa. Nuuksio Classic sen sijaan meni tosi kivasti ensimmäiseksi polkumaratoniksi ja aika 4:43 oli itselleni tosi hyvä. Ainoa ongelma Nuuksiossa oli se, etten uskaltanut juosta kovempaa pelätessäni, että en jaksa loppuun asti. Hyvin jaksoin ja fiilis oli aivan huippu! Aulangolla 22 kilometriä meni koko matkan ajan vatsakrampeista kärsien. Aulangon jälkeen olin todella väsynyt ja takki tuntui aika tyhjältä. Päätin silti ilmoittautua Kolille ja levätä pari viikkoa, jotta jaksan taas juosta.
Vaarojen 43 kilometrille mahtuikin sitten kaikennäköistä tapahtumaa. Ajattelin, että jos kaikki menee normaalisti, niin juoksen 5:30h ajan ja jos menee hyvin, voin lähennellä viiden tunnin aikaa. Kahden viikon lepo oli tehnyt selvästi kropalle hyvää, sillä jalat olivat palautuneet ja fiilis hyvä. Jännitys sen sijaan oli ihan tajuton. Olin kuullut niin paljon kauhutarinoita Vaarojen nousuista ja laskuista, että en osannut odottaa muuta kuin Via Dolorosaa ja jälleen kerran haasteita tekniikan parissa. Sää oli lauantaina hiukan liian pilvinen maisemien ihasteluun, mutta muuten ihan täydellinen. +9’c ja happirikas ilma. Ai että, miten mahtava sää juosta.
Kuva: Jere Alén
Lähdin matkaan pari minuuttia kärkistartin jälkeen. Alku meni ketterästi, kunnes Mäkrä meinasi heti ottaa luulot pois. Mäkrän nousu tuntui kaikista vaikeimmalta koko reissulla. Sieltä matka jatkui suhteellisen tasaiseen tahtiin, kunnes 11 kilometrin kohdalla kompastelin ja könysin niin, että nilkka taittui. Onneksi se ei nyrjähtänyt, vaan pystyin jatkamaan hitaammin matkaa. Viiden kilometrin jälkeen nilkka turtui ja pystyin taas vähän koventamaan vauhtia. Sitten Kolinvaaran alamäessä pannutin ihan kunnolla ja puoli naamaa oli ihan mudassa. Siinä samassa polvi rusahti ja loppumatkan alamäki-iloittelut olivat siinä. Pasmat menivät hetkeksi ihan sekaisin enkä enää uskaltanut juosta alamäkiä, vaan hissuttelin niissä ja minuutit per kilometri kasvoivat.
35 kilometrin kohdalla alkoi tuntua siltä, että nyt riittää. Juoksu kulki ja maha oli kesti, mutta motivaatio alkoi rapista. Onneksi viimeisillä kilometreillä oli myös helposti juostavaa baanaa ja se auttoi selvästi jaksamaan. Kolin satamassa kaivoin sauvat esiin ja sauvakävelin ylös maaliin. Tasaisemmalla pätkällä otin juoksuaskelia ja viimeisellä 200 metrillä yritin ottaa loppukiriä, mutta se oli ihan mahdotonta. :D
Maalissa olin aikaan 5:27 ja sijoitus oli naisten 20. Itseäni yllätti, miten paljon kaatuminen vaikutti omaan varovaisuuteen ja nopeuteen. Eniten ilahduin siitä, miten vatsa ei kiukutellut matkan aikana ja juoksun jälkeenkin olo oli hyvä. Jalat väsyivät, mutta eivät krampanneet. Juoksun jälkeen oli fiilis, etten halua tänne enää ikinä ja sitten hetken päästä jo mietin, että kyllä Vaaroille palaan vielä.
Kuva: Alisa Kinnunen
Nyt sitten vain lepoa ja ensi vuoden juoksuja suunnittelemaan. Seuraava maraton onkin pitkästä aikaa ulkomailla. Buff Trail Tourin kahdeksas sija motivoi ehdottomasti juoksemaan tourilla ensikin vuonna, mutta katsotaan mitkä kisat juoksen. Karhunkierros jää ainakin väliin.