Minne haluaisin palata: Plitvice Lakes, Kroatia

Maailmalla matkaillessa on tullut nähtyä mitä upeimpia kohteita, maita, saaria, nähtävyyksiä, luontoa ja maailman ihmeitä. Maailmalla riittää nähtävää loputtomiin, joten miksi mennä jonnekin uudestaan, right? Ei se kyllä niin mene. Harvempi varsinainen kohde tai nähtävyys on kuitenkaan sellainen, jonne ehdottomasti haluaisin palata jonain päivän uudestaan. Tällaisia upeita kohteita kuitenkin löytyy myös omalta listalta ja nämä ovat siis sellaisia kohteita, jonne voisin lähteä tältä istumalta. Ajattelinpa postausten myötä käydä läpi näitä kohteita. 

Yksi näistä kohteista on Kroatiassa sijaitseva Plitvice Lakes- kansallispuisto, joka jätti ikuiset muistijäljet mielensopukoihin. Kroatia on muutenkin maana itselleni sellainen, jonne aina voisi lähteä lomailemaan. Löytyy luontoa, rantaa, kristallinkirkasta vettä, hyvää ruokaa ja tekemistä. Ehkäpä Kroatiasta on tullut sellainen lomamaa itselleni kuin Kreikasta monille suomalaisille. Kreikassa pitäisi muuten joskus päästä käymään, mutta se tuntuu vaan aina jäävän muiden reissujen jalkoihin.

Vierailimme Plitvice Lakesilla ensimmäistä kertaa kesällä 2013, jolloin kiertelimme Kroatiaa muutenkin paljon. Teimme tuolloin päiväreissun Zadarista käsin. Bussimatka kesti n. 2h. Aikaa kiertämiseen oli tarpeeksi ja ehdimme nautiskella näkymistä kaikessa rauhassa ennen kuin illalla palasimme takaisin Zadariin. Zadarista on mahdollista tehdä kätevä päiväreissu myös Krkan kansallispuistoon, jossa pääsee muuten uimaan. Krkan vesiputouksia käymme varmasti joskus ihastelemassa.

Plitvice Lakesin kauniit vesiputoukset tarjoilivat luonnon ihmeitä rakastavalle sellaista silmäruokaa, joka täytti mahan pitkäksi aikaa. Voi veljet, mikä paikka! Tällaisista paikoista minä todellakin sytyn. Niin sinistä vettä en ollut aiemmin nähnyt. Plitvice Lakes on yksi sellaisista luontokohteista Euroopassa, jota suosittelen aina, kun kuulen jonkun olevan suuntaamassa Kroatiaan. Tällainen upea paikka on nähtävä omin silmin. Seuraavaksi kuvasatoa tuosta upeasta paikasta. 

Lisää postauksiani Kroatiasta löydät täältä. Uusimmat postaukset saat tietoosi muun muassa seuraamalla blogia Facebookissa.