Viime viikko oli sellaista auringonpaistetta Suomessa, että koko Suomi taisi kömpiä ulos nauttimaan kauniista ulkoilukeleistä. Näin tein itsekin ja kirjaimellisesti nautin aurinkoisista päivistä. Totesinpa myös jälleen itselleni, että miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun läheltä voi löytyä jotain niin kivaa.
Viime viikkoon mahtui harvinaisen paljon omaa laatuaikaa, luontoseikkailuja, kävelyretkiä, iloisia uutisia, onnen kyyneleitä, stressiä, tunnemylleryksiä, huikeaa musiikkia ja oman lähiympäristön uudelleenarviointia. Tuntui koko aurinkoinen viikko olisi toisaalta kestänyt kuukauden, mutta kuitenkin kaikki tiivistyi yhteen päivään. Päivään, jolloin hyppäsin pyörän selkään ja lähdin ihastelemaan keväistä Espoota.
Olin jo aiemmin viikolla käynyt kävelemässä kahden tunnin kävelylenkin, istunut merenrannassa, nauttinut auringosta takapihalla kirja kädessä ja viettänyt harvinaista laatuaikaa äitini kanssa. Sisätiloissa mieltäni painoi liian moni yksityiskohta, joten päätin viettää aikaa mahdollisimman paljon ulkona. Salitreenikin toi vain lähinnä huonon omatunnon siitä, etten ollut ulkona. Yritin vältellä turhia ärsykkeitä, kuten läppäriä, puhelinta tai telkkaria.
Sunnuntaina rakas fillarini vei minut tutkailemaan uusia tulevia kotihuudeja, tuttuja merenrantamaisemia sekä täysin uusia paikkoja. En ollut muun muassa koskaan aikaisemmin käynyt Karhusaaressa. Karhusaaresta löytyi ihanan rauhallinen ranta, jossa istahdin penkille tunnustelemaan kuinka aurinko lämmitti poskia.
Kahden tunnin pyörälenkin jälkeen olin niin täynnä energiaa, etten tohtinut muuta kuin syödä välipalaa ja suunnata takaisin ulos. Tunnin kävelylenkki vei tutuille lähimetsän poluille fiilistelemään lämmintä säätä ja tulevaa kesää. Tuntui kuin omat silmäni olisivat taas avautuneet pitkästä aikaa. Löysin jälleen kerran itseni ihastelemasta aivan niitä pieniä asioita ympäriltäni, jotka tuottavat enemmän iloa. Uusi pyöräreitti, uusi rantakallio, merimaisemat, uusi kahvila, uusi metsikkö ja vanhat tutut lenkkimaisemat riittivät tuomaan minulle sitä tyydytystä, mitä esimerkiksi matkailu tuo. Juuri nyt en edes kaipaisi lentokonetta, matkaa eksoottiseen kohteeseen tai halpoja lentolippuja takataskuun kutittelemaan. Tällä hetkellä iloitsen mikroseikkailuista lähiympäristössä, sillä niistä saa niin paljon energiaa ja vieläpä niin pienellä vaivalla.
Toukokuu on ehdottomasti yksi lempikuukausistani. Koko kesä on edessä, luonto vihertää ja päivät ovat pitkiä. Se energian määrä mikä tällä hetkellä sisälläni pulppuaa, tuo vain hymyn huulille. Olen vain niin henkeen ja vereen kesäihminen, joka rakastaa vihertävää luontoa, lintujen laulua ja raikasta ulkoilmaa. Tulevana kesänä pääsen tutustumaan aivan uusiin maisemiin Helsingissä ja Espoossa. Tämä riittää lähitulevaisuuden suunnitelmiksi vallan hyvin. Jotenkin elämä tuntuu juuri nyt niin mahtavalta! Ja miksikö? No kaikkien niiden pienten arkisten asioiden vuoksi <3
Menkää ihmiset hyvät retkeilemään ja ulkoilemaan! Nyt kannattaa tankata sitä aurinkoenergiaa itseensä seuraavan neljän kuukauden ajan :)