Olen tänä vuonna oppinut yhden merkittävän taidon. Kesti kolmekymmentä vuotta ennen kuin opin kunnolla pysähtymään. Tällä viikolla opin myös, että yksi parhaista paikoista pysähtymiselle on Lappi.
Tänä vuonna olen monesti pysähtynyt kuuntelemaan ympärillä olevia ääniä (yleensä luonnon ääniä), mutta ennen kaikkea olen useasti pysähtynyt ihmettelemään ympärillä olevaa hiljaisuutta. Pääkaupunkiseudulla tällaista tilaisuutta tulee harvemmin vastaan, mutta onneksi metsään ja luonnon keskelle pääsee täälläkin. Olen sulkenut korvani meteliltä tai joskus vain kuunnellut hiljaisuutta. Oletteko koskaan miettineet, kuinka tärkeä aisti kuulo on? Ja kuunteleminen se vasta tärkeä taito onkin.
Viime kesän yksi parhaista hetkistä oli istua soutuveneessä keskellä järveä ja katsoa auringonlaskua. Ympärillä vallitsi hiljaisuus. Ihan kuin olisi katsellut livenä elokuvaa nimeltä auringonlasku. Tämän viikon parhaat hiljaiset hetket koin Ylläksen laduilla. Pysähdyin useampaan kertaan keskellä ihmettelemään korkeita nietoksia ja hiljaisuutta. See hiljaisuus oli tavallaan niin käsin kosteltavissa. Luonto kertoi siinä hetkessä minulle kaiken sanomatta kuitenkaan yhtään mitään.
Olin ensimmäistä kertaa Lapissa kaamosaikaan. Onhan meillä täällä etelässäkin synkkää, mutta tuo Lapin pimeys vasta olikin jotain. Aamulla kello kymmenen ulkona oli pilkkopimeää. Hiihtolenkille piti lähteä ennen puoltapäivää, jottei koko matkaa tarvitsisi hiihtää otsalamppu päässä. Koko loman hohto oli osittain tuon kaamoksen kokemisessa ja erityisesti ulkona olemisessa.
Kaamosajan kauneus on lumoavaa ja koukuttavaa. Oli suorastaan hämmentävää, miten pimeä kaamosaika voi olla niin kaunis. Päivänvaloa saati muita ihmisiä ei juurikaan näkynyt. Ei kuitenkaan ihme, että Ylläksen turisteista suurin osa oli ulkomaalaisia (=brittejä) tähän aikaan vuodesta. He haluavat kokea Lapin eksoottisuuden. Moni jää koukkuun. Niin jäin minäkin.
Kevään Ylläksen reissulla ajattelin, että miksi ihmeessä en ole matkustanut tänne vuosiin. Teinkin korjausliikkeen ja lomailin jo toistamiseen Lapissa tällä viikolla. Lappi oli minun kaukolomakohteeni tänä vuonna. Siinä on juuri sitä eksotiikkaa, uutuutta, viehätystä ja elämystä, mitä minä kaukolomilta haen.
Olen saattanut myös hurahtaa hiihtämiseen. Kolmena päivänä ladulla tuli sykittyä pikkuisen vajaa 70 kilometriä. Naureskelin eilen lennolla itsekseni, että onko tämä sitä keski-ikäistymistä jo? ;)
Lapin tarinoita luvassa lisää myöhemmin. Sitä ennen toivottelen teille jo hyvää joulun odotusta <3