Tokio

Kaipuukirjoitus Tokiolle

Rakas Tokio. Siitä on jo reilu kolme vuotta, kun ollaan viimeksi nähty. Mielestäni se on todella pitkä aika ja meidän tulisi pian tavata uudelleen. Olen kirjoittanut sinusta todella vähän. Ehkä olen pelännyt kaipuuni kasvavan liian suureksi. Olen kuitenkin katsellut kuvia sinusta useampaan kertaan ja todennut, että olet hurmaavan hämmentävä ja koukuttava kaupunki. 

Ensitapaamisemme oli ikimuistoinen. Olet niin iso kaupunki, ettei tällainen pieni savosta kotoisin oleva matkailija ei oikein tiennyt, että miten sitä karttaa lukisi. Annoinkin sen tehtävän lopulta matkatoverille. Matkatoveri otti kuvatkin, kun itse keskityin ihmettelemään suurkaupungin vilskettä ja monipuolisuutta. 

Vietin kanssasi aikaa puolitoista viikkoa ja tuntuu, että opin tuntemaan sinusta vain pienen osan. Olen unohtanutkin jo paljon asioita sinusta tämän kolmen vuoden aikana. En osaa sanoa, mikä oli parasta. Ehkä eläväinen Shinjuku, kotoisa Asakusa temppeleineen, Uenon ja Yoyogin puistot, rentoutumiskeidas Odaiballa, kattoterassi Harajukussa ja suorastaan kreisi Akihabara. 

Sinulla on paljon yksityiskohtia takataskussasi. Niin moneen asiaan voi ihastua tai kauhistua. Olet pelottavan iso kaupunki. Olet outo ja ihana. Juna-asemilla opin tuntemaan junien tulosävelet, liikkumaan pienenä muurahaisena Tokio stationilla ja juoksemaan trukkien alta karkuun Tsukijin kalamarketilla. Jokainen kaupunginosa tuntui ihan omalta kaupungiltaan.

Ja mitä ruokaan tulee, niin voi huokaus. Seuraavaa kertaa ajatellen, maiskuttelen jo suussani kaikkia herkkuja. Kaipaan eriskummallisia ruokakokemuksia, Strongia ja erityisesti tuoretta sushia. Running sushi-ravintolat olivat osittain pettymyksiä, mutta yhteen Shinjukun sivukadulla olevaan autenttiseen running sushiin voisin palata. Voisin taas myös puputtaa Family Martin välipaloja, että jaksaisin taivaltaa useita kilometreja päivän aikana.

Pidin sinusta eniten ilta-aikaan, jolloin kaupungin värikkäät neonvalot veivät mennessään. Eläväinen, energinen ja sosiaalinen. Sellainen sinä olet iltaisin. 

Kun seuraavan kerran tapaamme, on minulla mukana pieni reissaaja. Sille reissaajalle minulla on paljon kerrottavaa ja näytettävää.

Toivottavasti tapaamme ensi vuonna. 

<3:lla Jenna