3 juoksureissua vuodelle 2019

Kuivat tiet, pitenevät päivät ja tulevat juoksureissut pistävät juoksuvarpaat vipattamaan. Tänä vuonna on luvassa kolme siistiä juoksureissua ulkomaille. Ne takuulla lisäävät motivaatiota ja painetta juoksemiseen. Edellisvuosina olen juossut keväisin yhden puolimaratonin. Viime vuonna juoksin ensimmäisen maratonin Münchenissä ja se meni tosi kivasti. Tälle vuodelle onkin suunniteilla kaksi maratonia ja yksi puolimaraton. Niin se nälkä kasvaa syödessä.

IMG_8057.JPG

Ja kohteet tälle vuodelle ovat:

Nizza

Toukokuun alussa on luvassa puolimaraton Nizzassa. Tämä on oikeastaan virallinen startti juoksukauteen. Edellisvuosina olen juossut kevään puolimaratonit Wienissä ja Genevessä. Molemmat kohteet olivat entuudestaan tuttuja aiemmilta reissuilta, mutta Nizzassa en ole vielä vieraillut.

Nizzaan päädyin, koska tarvitsin jonkun syyn mennä sinne kaupunkilomalle. Pelkkänä kaupunkilomakohteena Nizza ei sinänsä kiinnosta, mutta luulen, että juoksun ja matkailun yhdistelmänä kaupunki toimii kivasti. Tällöin minulla on aikaa nähdä kaupunkia sekä turistina että juoksijana eri perspektiiveistä. Lisäksi toukokuun alussa Nizzassa voi olla jo tosi lämmintä ja aurinkoista. Ihan viime kevään Geneven lämpötiloja ( yli +25’c) en kuitenkaan toivo juoksupäivälle. Nizzan reitti näyttää aika tasaiselta ja leppoisalta.

Nizzan puolikas oli halpa juoksutapahtumaksi. Hinta early birdille oli vain 20€. Ranskassa urheilutapahtumiin tarvitaan aina lääkärintodistus ja se täytyy toimittaa kisajärjestäjälle etukäteen. Lääkärintodistuksen saaminen edellyttää yksityisellä käymistä ja hommasta joutuu pulittamaan muutamia kymppejä.

IMG_6509.jpg
IMG_7720.jpg
IMG_2730.jpg

Tromssa

Mitään tällaista en ole vielä koskaan aiemmin juhannuksena tehnytkään. :D Yksi tämän vuoden ehdottomasti jännittävin ja odotettavin sooloreissu. Ilmoittauduin Tromssan Midnight Sun Marathonille alkuvuodesta. Tämä tapahtuma on kummitellut mielessäni pitkään jo ennen kuin edes päätin alkaa treenata maratonille. Lähtö maratonille tapahtuu juhannuspäivän iltana klo 20.30. Jo tuo iltalähtö tulee aiheuttamaan aivan uudenlaisia mietintöjä juoksua, ravintoa ja lepoa ajatellen. Juhannusyönä juostava tapahtuma on varmasti ikimuistoinen ja menee enemmän elämyksen kuin paremman juoksuajan hakemiseen. Siistiä tässä reissussa on se, että pääsen ensimmäistä kertaa kunnolla Pohjois-Norjaan.

Lissabon

Matkahaavepostauksessa kerroinkin jo, että Lissabon on kaupunkilomakohde, jossa olen jo pitkään halunnut käydä. Lissabonin maraton järjestetään lokakuun loppupuolella. Ajankohtana tämä on kiva, sillä saan aikaa ottaa iisimmin Norjan maratonin jälkeen ja on kuitenkin jotain, mille syksyllä treenata. Lisäksi meinaan ottaa tämän reissun ihan kaupunkilomailunkin kannalta ja minireissaajakin lähtee messiin kannustamaan äitiä. Lissabonin maratonin lähtö on Cascaisista ja juoksu päättyy Lissaboniin. Reitille mahtuu takuulla ihan mielettömiä maisemia. Täällä haluan olla todella hyvässä juoksukunnossa.

IMG_9164.jpg

Treenaus

Olen talvisin laiskempi juoksija, mutta sanottakoon, että olen juossut kuluneena talvena ennemmän kuin aikaisimpina vuosina. Yksi syy on se, että juoksu on tällä hetkellä Bikram- joogan sekä hiihdon lisäksi ainoa kuntoilulaji, joka kiinnostaa. Salikortti on ollut koko tämän vuoden hyllyllä, sillä en saa salilla käymisestä mitään irti. Tosin lihaskunnon vuoksi on varmasti pakko jossain vaiheessa palata salille.

Ostin itselleni uudet juoksukengät ja tällä kertaa kuuntelin viisampia ja ostin kisakengät erikseen. Niket vaihtuivat Sauconyn ja New Balancen lenkkareihin ja tuskin maltan odottaa, että pääsen testaamaan niitä lenkkipoluille ja maratoneille.

Jos sulle tulee mieleen joku kiva juoksukohde Euroopassa tai maailmalla, niin hihkaise. Jungfraun maratonin aion ainakin juosta joku vuosi. ;)

Aiemmista juoksureissuista voit käydä lukemassa täältä.