Bucket list: Euroopan lumoavat järvet

Järvimaisema. Tuo eniten omaa silmääni miellyttävä maisema on noussut vuosi vuodelta enemmän keskiöön myös matkailussa. Olen osittain huomaamattani suunnitellut matkoja, joilla pääsen ihastelemaan kauniita järvimaisemia. Kotimaassa hakeudun useimmiten kotoisalle Saimaalle nauttimaan sielunmaisemastani, mutta onhan niitä toinen toistaan upeimpia järviä ulkomaillakin. 

DSC_0218.JPG

Kimmeltäviin sinisiin järviin jää suorastaan koukkuun. Viime kesänä Luzernissa mietin jo seuraavia kohteita, joissa haluaisin käydä. Olen toistaiseksi tehnyt listaa kauniista järvistä "vain" Eurooppaan. Euroopassa on useita järvi(kaupunki)kohteita, jotka ovat bucket listalla korkealla ja ajavat kaupunkilomien ohi.  Kaikissa näissä on tietysti muutakin nähtävää kuin vain pelkkä järvimaisema. Suurimpaa osaa näistä kohteista yhdistää yksi kombo: järvimaisema höystettynä vuorilla. Mikä tuossa yhdistelmässä voisi mennä pieleen? Voiko tällaisiin maisemiin kyllästyä, jos niitä näkee tarpeeksi? Ei voi. 

Ajattelin nyt jakaa muutaman matkakohdehaaveen teidän kanssa. Tältä listalta jäi pois lopulta aika monta kohdetta muun muassa Irlannista ja Englannista. Lopussa kerron muutaman oman suosikkini.

Nämä järvet haluaisin nähdä:

1. Königssee / Obersee, Saksa

Baijerissa sijaitseva Königssee oli listallani jo Itävallan vaihtoaikoina. Tarkoitus oli tsekata Hitlerin Kotkanpesä ja nuo kaksi kaunista järveä. Näkemättä ovat nuo kaikki kolme vieläkin, mutta jollain Baijeriin sijoittuvalla reissulla haluan käydä tuolla.

  Lähde: Pixabay

Lähde: Pixabay

Königssee eli Kuninkaiden järvi on Alppien ympäröimä kahdeksan kilometriä pitkä järvi, joka sijaitsee Berchestesgardenin kansallispuistoissa. Järven sanotaan olevan Saksan kirkasvesisin järvi. Königgseen maisemia voi ihastella laivan kyydistä, joka vie järven toiseen päähän. Sieltä voi patikoida toiselle järvelle, Obersseelle. Oberssee on vain 1,3 kilometrin pituinen järvi, jonka maisemat saavat kenet tahansa huokailemaan.

Upeita kuvia näiltä järviltä kannattaa käydä ihastelemassa Maailman Äärellä-blogista.

2. Gardajärvi, Italia

Italian Gardajärvi on tunnettu matkailukohde Pohjois-Italiassa. Keskikesällä paikka kuhisee turisteja, mutta minut tänne saisi keväällä tai syksyllä. Tämä kohde onkin hyvin potentiaalinen reissukohde minulla ja minireissaajalla. Gardajärven rannoilla on idyllisiä kyliä ja ympärillä loistavia patikointikohteita. Voisin kuvitella viettäväni järven pohjoispään kaupungissa Riva del Gradassa lupsakkaa ja helppoa lomaa lapsen kanssa. Uitaisiin, kierreltäisiin kyliä ja käytäisiin vähän patikoimassa. Gardajärven lomaan saattaisin yhdistää myös vierailun Lago di Tennolla.

  Lähde: Pixabay

Lähde: Pixabay

Kohteena Maailma-blogin erinomaiset vinkit Garda-järvelle kannattaa käydä kurkkaamassa täältä. 

3. Lake Maggiore, Italia

Nämäkin järvet sijaitsevat Pohjois-Italiassa. Maggiore sijaitsee Sveitsin ja Italian rajalla ja se on Italian toisiksi suurin järvi. Järven pohjoisosa kuuluu Sveitsiin. Järven kyliin ja kaupunkeihin voi tutustua kätevästi Lago di Maggiore Express-yhdistelmätiketin avulla. 

Maggioressa viehättävät sen varrella sijaitsevat kylät ja tietenkin järvimaisemat ja Borromeon kauniit saaret. Yksi tunneituimmista kaupungeista on ylellinen Stresa, jonne matkattiin lomailemaan jo satoja vuosia sitten. Pohjoisosan kaupungeista Cannobio kiinnostaa. Maggioren kohteista tietoa saa muun muassa Lähtöportti-blogista.

  Lähde: Pixabay

Lähde: Pixabay

Samalla reissulla voisi käydä ihastelemassa Ortajärveä ja sen keskellä olevaa San Giulion saarta. 

4. Lake Thun & Brienz, Sveitsi

Sveitsin järvistä olen ihastunut Geneven- ja Luzern-järven maisemiinYksi Sveitsin järvikohteista, joka on vielä näkemättä, on Interlakenin alue. Interlaken on kaupunki, joka sijaitsee Thunin- ja Brienzjärvien välissä. Täällä maisemat ovat varmasti samantyyppiset kuin Luzernessa, mutta alueella on paljon nähtävää kauniiden järvien lisäksi. Interlaken on kuulemma melkoinen turistirysä, mutta muita ihmisiä voi kätevästi paeta vaikkapa Jungfraun vuoristomaisemiin. Sympaattisen näköisessä Grindelwaldissa haluaisin käydä. Bucket listalla on myös nähdä "Top of Europe" eli nousta Euroopan korkeimmalle näköalatasanteelle, joka sijaitsee 3454 metrissä. Näköala tuolta ei ole mikä tahansa. Nimittäin Alppien suurin jäätikkö Aletsch avautuu silmiesi eteen.

  Lähde: Pixabay

Lähde: Pixabay

5. Lac d'Annecy, Ranska

Ylelliseksi ja charmikkaaksi kutsuttu keskiaikainen Annecyn kaupunki on tullut minua vastaan useampaan kertaan. Kaupunki sijaitsee samannimisen järven rannalla. Järven kauneuttaa koristaa Alpit ja sen turkoosi väri saa ihmettelemään, että onko tällainen paikka tosiaan Ranskassa? Edellistä Geneven reissua suunnitellessa mietin jo, että pitäisikö suunnata Annecylle ihastelemaan järvimaisemia. Annecyn kaupunki sijaitsee vain 30 kilometrin päästä Genevestä, joten se olisi mainio päiväretkikohde ensi kevään Sveitsin reissulle. Annecy tunnetaan muuten Euroopan puhtaimpana järvenä, koska siellä otettiin käyttöön tiukat ympäristösäännökset 19060-luvulla. ja sitä kutsutaan myös siniseksi järveksi.

  Lähde: Pixabay

Lähde: Pixabay

Annecyn kaupungin idyllisiä kuvia voi käydä ihastelemassa Tarinoita Maailmalta-blogista. 

6. Balaton-järvi, Unkari

Oma reissukokemus Unkarista rajoittuu vain Budapestiin, vaikka maalla on paljon tarjottavaa. Balaton-järvi on Keski-Euroopan suurin järvi ja se on erityisesti paikallisten keskuudessa suosittu lomailukohde. Rantaloma Unkarissa ei ehkä ihan heti tule mieleen, mutta Unkaria kiertäessä voisin hyvin lepuuttaa järvimaisemissa mieltä ja tutustua eri kyliin. Täällä ei hintataso ainakaan päätä huimaa. Balaton-järveltä löytyy myös kylpylöitä, joissa voi lillutella.

  Lähde: Pixabay

Lähde: Pixabay

Näistä tykkäsin:

Bled-järvi

Euroopassa on kaksi S-nimistä maata, joille sydämeni sykkii. Menetin sydämeni Slovenialle vuonna 2013. 2015 vietin pitkää viikonloppua Bledissä ystäväni kanssa. Kävimme kylpylässä Bohinjilla, pyöräilimme Vintgar Gorgelle, kävelimme ympäri järveä ja soutelimme. Järvimaisema oli niin rauhoittava. Harmi, ettei aika riittänyt Bohinjille, mutta jotain piti jättää seuraavaankin kertaan. Lake Bledillä vierailin toukokuussa ja tuolloin turisteja oli kyllä, mutta ei ruuhkaksi asti. Hintataso paikassa oli varsin maltillinen. 

DSC_0196.JPG

Genevenjärvi

Genevenjärven maisemat huimasivat päätä lähes pari vuotta sitten. Ajoimme viikonlopun aikana järven ympäri. Pysähdyimme Lausannessa, jossa aika vierähti Olympiamuseossa. Yövyimme Montreuxissa, jossa kävimme myös katsomassa Marsalkka Mannerheimin patsasta. Piipahdimme myös Veveyssä, joka oli kauneudessa kylpevä pikkukaupunki. Tutustuimme myös pikaisesti Geneveen, joka ei nyt sinänsä sytyttänyt, mutta se on oikein hyvä tukikohta. Genevenjärven maisemia pääsen fiilistelemään ensi keväänä Geneven puolimaratonilla. En malta odottaa. 

DSC_0126.JPG

Luzern-järvi

Luzern houkuttelee matkailijoita upeilla järvimaisemilla, charmikkaalla kaupungilla sekä upeilla vuoristokohteilla, kuten Rigi ja Pilatus. Järvimaisemat Luzern-järvellä ovat niin kauniit. Laivan kannella maisemia ihastellessa aika pysähtyy ja mieli lepää. Tekee mieli vain risteillä ympäri järveä maisemia tuijotellen. Täältä löytyy kuvankauniita postikorttimaisemia. 

DSC_0394.JPG
DSC_0470.JPG
DSC_0250.JPG

Hallstätter See

Itävallan idyllisin ja kaunein kylä Hallstatt sijaitsee Hallstätter See-järven rannalla, Ylä-Itävallassa. Hallstatt oli ensikosketukseni Keski-Euroopan kauniisiin järvimaisemiin. Ei huono aloituspaikka minun mielestäni. Laivaristeily järvellä, patikointia lähiympäristössä ja sen jälkeen kuppi kahvia jossain Hallstattin pienessä ja somassa kahvilassa. Tämä paikka on ihana, mutta sinne päästäkseen pitää nähdä vähän vaivaa. Varoituksen sananen kuitenkin: täällä on silti paljon turisteja.

013.JPG
036.JPG

Plitvice Lakes

Tämä Kroatian kohde ei selittelyjä tai esittelyjä kaipaa. Upeita vesiputouksia, lampia, turkoosin sävyjä ja maisemia, jotka salpaavat hengityksen. Jos suunnittelet matkaa Kroatiaan, niin älä jätä tätä kansallispuistoa näkemättä. Lisää kuvia Plitvice Lakesilta löytyy täältä.

SAM_0937.JPG

Oletteko käyneet jossain näistä? Mikä on suosikkinne?