Travel Bloggers Give Back - Voita liput MATKA2017- messuille

Matkamessut tulevat taas! Viime vuonna messuilla järjestettiin ensimmäistä kertaa Travel Bloggers Give Back-hyväntekeväisyystempaus. Tuolloin kerättiin noin 2000€ myymällä matkailuaiheisia tavaroita kirpputorilla. Tuolla rahalla saatiin rakennettua kastittomille lapsille koulu Nepaliin.

Tänä vuonna messuilla järjestetään valokuvanäyttely, johon suomalaiset matkabloggaajat ovat keränneet kuvia eri maailman kolkista. Kuvia on yhteensä reilu 50 kappaletta ja ne on etukäteen nähtävissä täällä. Itsellä on jo monta kuvasuosikkia ja meinaankin ostaa muutaman kauniin kuvan kodin seinää koristamaan.

HPFL on mukana kuvalla, joka on otettu Hallasanin huipulta Jejun saarelta. Hallasanin, sammuneen tulivuoren huipulle kiipesimme kesällä 2015 ja maisemat 1900m korkeudesta olivat kerrassaan sykähdyttävät. Kuvakrediitit kuvasta kuuluvat reissutoverille, O:lle. 

Vuoden 2017 hyväntekeväisyyskohde on Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Laos ja siellä Bokeon läänin etniseen vähimmöstöön kuuluvat lapset. Hyväntekeväisyysjärjestö Plan Suomi on tukenut Bokeon läänin lasten koulutusta useamman vuoden ajan. Valokuvanäyttelystä saatu tuotto ohjataan lyhentämättömänä Bokeon läänin alueen lasten koulutuksen tukemiseen.

Valokuvanäyttelyssä olevia kuvia voi ostaa messuilta. Niitä tulostetaan paikan päällä seuraavissa koissa: 10x15cm (5€), A4 (15€), ja A3 (25€). Lisäksi myydään itse näyttelyyn valitut 20 taulua koossa 50 x 75cm. Maksuvälineenä messuilla käy vain käteinen.

Kuvat ovat myynnissä Matkamessuilla 20-22.1.2017 välisenä aikana osastolla 7m138.

Kannattaa ottaa seurantaan #TBGB Instagramissa, Twitterissä ja Facebookissa. Lisätietoja projektista löydät TBGB:n nettisivuilta.

Voita 2kpl lippuja Matkamessuille

Haluaisitko lähteä etsimään matkainspiraatiota Matkamessuille 20-22.1.2017? Nyt voit voittaa 2kpl messulippuja kommentoimalla blogiin, mikä on sinun lempimatkakohteesi maailmalla tai Suomessa? Aikaa osallistua on 16.1.2017 asti. Voittajasta tiedotetaan blogin Facebook-sivulla ja voittajalle ilmoitetaan voitosta myös henkilökohtaisesti.

Messuilla nähdään! :)