Luettaisiinko kirjaa vielä hetki?

Lentokentällä istahdan alas ja kaivan laukustani puolessavälissä olevan dekkarin. Tuo kirja laukussani kuiskii minulle, että lukisin sitä. 

Ja niin minä luen ja uppoudun rikospoliisien maailmaan, jossa murhaaja voi olla kuka vain ja pääjohtolangat vielä uupuvat. Lentokentän kuulutukset, ihmisten vilinä ja vieressäni istuvan matkaseuralaisen puhe kaikuvat kuuroille korville. 

Kävelen lentokoneeseen ja istahdan omalle paikalleni. Ennen turvavyön kiinnittämistä nappaan kirjan laukustani ja jatkan lukemista. Haluan tietää, mitä seuraavassa kappaleessa tapahtuu.

Menee hetki ja lentokone nousee ilmaan. Nostan katseeni kirjasta siinä vaiheessa, kun lentoemäntä kysyy, haluaisinko jotain juotavaa. Ajatukset pysähtyvät. Kun kahvikupponen on edessäni, yritän löytää lausetta, jossa olin menossa. En löydä sitä heti.

Mietin, missä välissä minä kävelin tähän lentokoneeseen? Siinä vaiheessako, kun rikospoliisi meni satama-alueelle etsimään pikkupoikaa, jolla saattoi olla jotain tietoja murhaajasta? Vai siinä vaiheessa, kun poliisin kimppuun hyökättiin yllättäen keskellä Tukholman katua?

En muista enkä tiedä. Olen ollut niin uppoutunut tuohon dekkariin, että koko ympärillä oleva maailma on unohtunut. Olen kävellyt lentokoneeseen autopilotilla. Nostaessani katseen kirjasta näen taas ympärillä olevan ja kirjan tarinan luomat mielikuvat häipyvät mielestäni.

Iskä vei minut aina pienenä kirjastoon. Se oli aina kuukauden kohokohta. Pääsin itse valitsemaan, minkä Pupu Tupunan kirjan seuraavaksi haluaisin lainata. Muistan aina sen hetken, kun sain oman kirjastokortin. Siis sen kortin, jolla pystyin lainaamaan itselleni kirjoja.

Avatessani kirjaston oven päivää ennen kesälomani alkua muistelin noita iskän kanssa vietettyjä hetkiä kirjastossa. Hymyilin ja päätin että tulevalla kesälomalla haluan lukea. Unohduin hyllyjen väliin ja kirjapino sylissäni kasvoi kasvamistaan.

Kirjastosta kotiin mennessäni katsoin bussissa naista, joka luki järkälemäistä kirjaa ja mietin: "Kuka häiritsisi kirjaa lukevaa naista?". En ikinä koputtaisi olalle henkilöä, jolla on kirja kädessään, mutta uskaltaisin häiritä, jos hänellä olisi kännykkä, läppäri tai lehti nenän edessä. Miksikö? Koska kirjan lukemisesta tämä kaikki on lähtenyt.

Saattoipa käydä niin, että useat lomalla luetut dekkarit villitsivät mielikuvitustani jopa vähän liikaa. Yksi Macaun pimeä näköalatasanne, josta olisi ollut upeat näköalat kaupunkiin, jäi kokematta. Olin varma, että siellä olisi ollut murhaajia, narkkareita ja raiskaajia. Miestä nauratti, minä panikoi. Vilkas mielikuvitukset teki tepposet.

Laitettuani kiinni viimeisen kirjastonkirjan kesän viimeisenä päivänä aloin miettimään, miksi takana oleva kesäloma tuntui niin erilaiselta. Nyt sen tiedän. Nuo kova- ja pehmeäkantiset kirjat sen tekivät. Rakkaus lukemiseen ja kirjoihin on jotain sellaista, mitä kukaan ikinä ei voi ottaa minulta pois. Löysin vanhan rakkaan harrastukseni taas uudestaan.