Tärppejä matkamessuille

Kävipä niin kivasti, että tänä vuonna valikoiduin muiden huippujen matkabloggaajien lisäksi matkamessujen matkabloggaajaksi. Huomenna matkamessut alkavat ammattilaispäivien merkeissä ja perjantaina klo12 avautuvat ovet koko yleisölle.

Matkamessut eivät varmasti tuo helpotusta kovaan matkakuumeeseen. Toivottavasti moni löytää sieltä sitä hehkuttamaani matkailuinspiraatiota ja löytää jonkin mieluisan reissukohteen. Erityisesti toivon, että  jokainen lähtee matkamessuilta kotimatkalle jonkun kivan asian kanssa. Se voi olla idea, matkakohde, uusi maa, lennot tai laivamatka tms. Tai sitten se voi olla se järkyttävä matkakuume, kasa karkkia ja esitteitä.

Tiesittekö, että matkamessuilla on oma mobiiliopas? Se kannattaa ehdottomasti ladata. Näin voi kätevästi kasata oman ohjelman matkamessuille.

Mitä sitten kannattaisi matkamessuilla tehdä? Matkamessuilla on jokaisena päivän paljon erilaisia mielenkiintoisia esityksiä, puheenvuoroja ja muuta ohjelmaa. Samoja esityksiä on useampana päivänä eri kellonaikoina, joten jos ei ehdi yhteen, voi ainakin ehtiä toiseen.

Kahlasin tuossa matkamessujen ohjelman läpi. Tässä puheenvuoroja ja esityksiä, jotka itseäni erityisesti kiinnostavat:

Perjantai 16.1

Klo13.30

Nepalin vaellusmatkat, Sun & Sea- lava

Klo14.30 Söderskärin majakka - irtiarjesta, Meeting Point- lava

Klo16 Outdoor Switzerland - experience the Magic Mountains, Meeting Point- lava

Klo16.30 Vaella ja virkisty- liikunnalliset hyvinvointimatkat, Sun&Sea- lava

Lauantai 17.1

Klo13 10 vinkkiä täydellisen matkakuvan ottamiseen, Sun&Sea-alue (Taipaleen veljekset!)

Klo 13.30 Näe maailmaa uusin silmin sohvasurffailemalla, Blogger's Lounge

Klo14 Parantumaton matkakuume - ja kuinka sitä hoidetaan, Blogger's Lounge

Sunnuntai 18.1

Klo 13 Matkalla kaikkialle - maabongarin maailma (

Meriharakka-blogi

/Pirkko Schildt), Blogger's Lounge

Klo 14.30 Älä huku verkkoon - vinkit hakukoneoptimoinnista sosiaaliseen jakamiseen (Nella/ 

Kaukokaipuu

- matkablogi), Meeting point- lava

Klo 15 Onnistu matkavideon teossa, Meeting point- lava

Satu Rämön vinkit Islantiin voi käydä kuuntelemassa 

Mondo-lavalta

. Satun voi bongata Mondo-lavatlta kaikkina messupäivinä pe-su. Mondo-lavalla kannattaa käydä kuuntelemassa myös Heidi Kalmarin vinkit Helsinkiin. Aina sitä voi löytää pääkaupungista uuden paikan, missä ei ole vielä käynyt. Helsinki-vinkkejä on jaossa myös kaikkina messupäivinä.

Lisäksi tänä vuonna messuilla on 7 uutta maata. Antigua ja Barbuda, Bhutan, Costa Rice, Ghana, Kambodza, Madagaskar ja Uganda ovat matkamessujen uudet maat. Näistä itseäni on pitkään kiinnostanut Costa Rica. Erityisen kiehtovina maina minua kiinnostaa Bhutan, joka sijaitsee Kiinan ja Intian välissä. Eipä hassumpi olisi varmasti tuo Madagaskar matkakohteena. Tämän vuoden teemamaa on Egypti. Itse pidin maasta kovasti. Voisin ihan koska vain lähteä aavikkoretkelle tai punaiselle merelle snorklaamaan. Punainen meri, voi mitä kaikkea pinnan alta löytyykään! Egypti varmasti näkyy ja kuuluu messuilla.

Matkamessulippuarvonnan voittaja arvottiin O:n toimesta sunnuntaina. Voittajalle on ilmoitettu ja liput lähetetty. Kiitos kaikille osallistumisesta :)

Toivottavasti törmäillään messuilla!

Lähde:

matkamessut