Häiden pöytäkoristelut

Monet ovat jo kyselleet, milloin pääsee näkemään häidemme valokuvia. Virallisia hääkuvia emme ole vielä saaneet, mutta koneella on hirmuinen määrä mahtavia otoksia, joita olemme saaneet muilta kuvaajilta. Iso kiitos niistä!

Palataanpas vielä häiden hääkoristeluihin. Kuten aikaisemmissa postauksissa kerroin niin suurin osa meidän häiden koristeluista oli puusta tehty. Tällaiselta se itse kokonaisuus sitten näytti. Kyllä kannatti käyttää moottorisahaa, vannesahaa, hiomakonetta, talttaa, rälläkkää, vasaraa ym., jotta saatiin tällaista aikaan.

Pöytäkukkien lasipullot oli kerätty mummolasta, mökiltä, varastosta, vintiltä ja "ota tästä"- laarista. Juuttinarulla koristeltuna ne näytti oikein kivoilta. Itse pöytäkukat tuotiin Eurajoelle Itä-Suomesta asti. Äitini oli ystävällisesti kasvattanut mulle pellollisen kukkia, joista saatiin kauniit pöytäkukat häihin. Pöytäkukkien asettelu ja muutenkin kukkajutut häissä olivat äitini tekosia. Metsästyspirtin henkeen luonnonkukat olivat ainoa oikea vaihtoehto.

Pöytänumerot (joiden tekemisestä postaus täällä) olivat puolestaan O:n kädenjälkeä, samoin nimikiekot. Itse hoidin polttokolvilla numeroiden teon. Hidasta hommaa se oli, mutta ihan hyvät niistäkin tuli.

Pöydillä olleet laudat napattiin mökiltä. Petsi-spraylla lautoihin saatiin vähän väriä. Ei liian tummaa, ei liian vaaleata. Olin kerännyt merenrannalta ison kasan kiviä lautojen päälle koristeiksi. Oikeastaan koko kokonaisuus osui ihan nappiin. En ollut kertaakaan testannut, miltä pöytäkoristelu oikeasti näyttää, ennen kuin perjantaina pistettiin hääpaikka kuntoon. Kun kaikki koristeet olivat paikallaan, niin kyllä tuli kiva fiilis! Luonnonmukainen teema onnistui mielestäni niin hyvin kuin voi onnistua. Olin todella tyytyväinen tähän kokonaisuuteen. Just sellaista simppeliä ja luonnonmukaista, mistä mä tykkään.

IMG_1346.JPG
IMG_1353.JPG
_MG_7390.JPG
IMG_1343.JPG

Kuvissa näkyy myös meidän hääkarkit eli pienet jekkupullot. Omasta mielestäni häävieraille annettavat lahjat on ihan höpöhöpöä, joten päädyttiin ilostuttamaan häävieraita pienellä metsästyspirttihenkisellä juomalla. Alkoholittomana hääkarkkina toimi 0,275dl pommac-pullot. Tuon kokoiset lasipullot olivat myös oikein kauniit ja kivat. Ostettiin muuten 60 pientä jekkupulloa viime Itävallan skimbareissulla yhteishintaan 29,90€. Ostettiin sitten vielä yrttisnapsuja, jotka olivat ihan kauheaa kuraa :D Jäi morsmaikulta juomatta moinen hääpäivänä.

Mitäs tykkäsitte?