Mihin katosi se rohkeus ja pelottomuus?

Miten voittaa sitten omat pelkonsa? Pakottaminen on viimeinen vaihtoehto. En halua tehdä mitään, mitä joku käskee tai pakottaa tekemään. Kaikki lähtee omien korvien välistä. Oma uskaliaisuus, rohkeus ja yrittäminen ovat ne taikasanat, joiden avulla testataan omia rajoja. Pitää myös luottaa itseensä, että osaa tehdä jotain, jos niin haluaa. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty!

Monet teistä varmaan muistavat omasta lapsuudesta ne rohkeat ja ennakkoluulottomat "Pelle Peloton"-fiilikset, joiden avulla hypittiin kympistä, laskettiin offareissa, juostiin päin seiniä, kiipeiltiin puissa ja kokeiltiin rajoja. Nuoruudessa sitä uhosi, että pystyy mihin vain ja uskaltaa tehdä mitä vain.

Mutta mites sitten, kun ikää tulee lisää mittariin? Mihin se uhkarohkeus ja pelottomuus oikein katoaa? Miksi se itsesuojeluvaisto tulee niin vahvaksi, ettei meinaa uskalta edes Lintsin hurjimpaan laitteeseen?

Mietin näitä kysymyksiä viimeksi eilen, kun käytiin Linnanmäellä sekoittamassa sisuskaluja. Kerran kesässä on päästävä huvipuistoon testamaan omaa rohkeuttaan. Kyllä se vaan teki hyvää, kun koetteli omia pelkotilojaan pitkästä aikaa. Lintsin uutuuslaite Kingi ei ollut yhtään edes paha, vaikka siltä se näyttikin. Eikä yksikään laite ei hajonnut, vaikka niin pelkäsin. Omat ilmeeni olivat kuitenkin olleet näkemisen arvoisia, mm. Ukko-laitteessa. O oli nauranut itsensä aivan kipeäksi, kun olin kuulemma näyttänyt siltä, että alan itkemään :D Hengissä selvittiin.

IMG_20140615_172530.jpg

Yksi suuri ongelmani on siis aina ollut se, etten luota mihinkään laitteisiin, vaan pelkään, että ne hajoavat ja pettävät alta. Samoin en luota yhtään omiin taitoihin käsitellä yhtään mitään laitteita. Tästä kahtena esimerkkinä, ovat sukeltaminen ja benji-hyppy. Sukeltamista olen testannut pariinkiin otteeseen ja menin sellaiseen paniikkiin, että kammo jäi. Ehdoton nounou. En vaan luottanut omiin kykyihini tarpeeksi, että olisin osannut hengittää oikein tai luottanut tarpeeksi laitteisiin. Sukeltaminen on kuitenkin laji, jota vielä jokin päivä testaan. En aio luovuttaa sen suhteen. Benji-hyppyä en edes harkitse, se on niin kärjessä EI IKINÄ-listalla, etten edes kerro ajatuksiani, miten se naru pettää, multa katkeaa niska ja nilkka.

En ole pitänyt itseäni koskaan minään luuserina ja vellihousuna. En siis ennen kuin mittariin tuli 25 ja kaikki rohkeus minusta vain yhtäkkiä katosi. Rohkeuden ja pelottomuuden tilalle on tullut pelko, että jotain sattuu kropalle, minulta loppuu happi tai menen täydelliseen paniikkiin. Nuo paniikkitilat ovat hyvin tuttuja esim. auton rattiin hyppäämisestä. Minulla ei ole korkeanpaikan kammoa, ei ahtaan paikan kammoa enkä pelkää esim. vettä. Puolestan kammoksun nopeutta ja erilaisia laitteita/välineitä. Nykyään rakas vanha laji laskettelukin tuntuu aluksi kamalan hankalalta ja hurjalta, mutta kun vauhtiin pääsee niin sitähän menee vaikka kuinka lujaa. Tottumiskysymyksiä.

IMG-20131228-WA0033.jpg

En ole kuitenkaan aina ollut tällainen pelkuri. Olen vesihiihtänyt, wakeboardannut, surffannut, tehnyt trapetsihyppyjä, kiipeillyt, hypännyt kympistä, kaahaillut autolla, rakastanut hurjia huvipuistoalaitteita ja tehnyt sitä ja tätä ollessani nuorempi.  Ennen kaikki oli niin helppoa, kun ei ajattelut niin paljon asioita, joita voisi sattua, vaan meni ja teki.

1230016_10151865253263324_85508956_n.jpg

 En olisi ikinä uskonut, että aikuisiässä kynnys kokeilla uusia asioita kasvaa niin suureksi. En halua kuitenkaan olla mikään luuseri vellihousu, vaan pienin askelin testata pähkähulluja juttuja vielä elämäni aikana. Kaikki pelot ovat voitettavissa, näin ainakin uskon. Ja jos jokin motivoi niin ehdottomasti itsensä ylittäminen!

Onko teillä joitain pelkoja, jotka haluaisitte voittaa?