Instagram Travel Thursday: 10 suosikkikuvaani Instagramissa

Kävin vähän aikaa sitten läpi omaa Instagram-galleriaani ja samalla selailin läpi matkakuvia 1,5 vuoden ajalta. Instagramia katsellessani , totesin, että kesä 2013 oli itselläni Instagramin käytön "kulta-aikaa". Silloin tuli napsittua kotimaan- ja ulkomaanmatkoilta kuvia, jotka kerta toisensa jälkeen hymyilyttävät. Muutenkin olen huomannut, että kesällä tulee otettua kuvia paljon enemmän kuin muina vuoden aikoina.  Miksi? Talviauringo kyllä ihastuttaa, mutta ei sitäkään jaksa samalla tavalla kuvata kuin kesäistä luontoa. Keväällä tapanani on napsia hiirenkorvista kuvia ja seurata, miten nopeasti koivuun tulee lehdet. Syksyllä palaan taas kuvaamaan puiden ruskan värjäämiä punaisia ja oransseja lehtiä. Kaikista eniten ehkä pidänkin luontokuvista ja etenkin eläimistä luonnon keskellä. Yksi suuri haaveeni on päästä jonain päivänä Afrikan safarille kuvailemaan kirahveja, leijonia, virtahepoja ja seeproja kauniin luonnon keskellä. Mutta se ei ole tämän jutun pointti. ;)

Kymmenen suosikkikuvaani omassa Instagram-galleriassa näyttävätkin olevan suurimmaksi osaksi luontokuvia. Kuvat ovat otettu suosikkipaikoista maailmalla ja koti-Suomessa. Tässä vaikean seulonnan jälkeen valitut lempikuvani:

Suomen kesä ja juhannus. Niin kaunista.

1024x768_bestfit+10.jpg

Punkaharjun kesäyö

181.JPG

Valkoinen hiekkaranta Hondurasisssa

20130726_125229.jpg

Matkailu on parasta parhaassa mahdollisessa seurassa

IMG-20130801-WA0002.jpg

Plitvice Lakes

Pala Sisiliaa

IMG_20130815_091025.jpg

Auringonlasku Hvarin saarella, Kroatiassa

IMG_20130829_072051.jpg

Zugspitze, Saksan korkein vuori (2926m)

Geysirit Islannissa

Maailman onnellisin tyttö Alpeilla

Käykääpä muuten omat kuvanne läpi Instagramissa ja valitkaa 5 - 10 omaa suosikkimatkakuvaanne. Ei ole helppo tehtävä. En edes yritä valita kymmentä suosikkikuvaani niistä, jotka toiset ovat postanneet. #IGTravelThursday hashtägillä löytää mitä hienoimpia kuvia mitä hienoimmista paikoista. Instagram on pullollaan mahtavia gallerioita, joita on vaikea pistää järjestykseen (ehkä joku kerta yritän).

Instagram Travel Thursday on viikoittain kokoelma blogipostauksia. Kuka tahansa voi lähteä mukaan tempaukseen kirjoittamalla blogipostauksen omilla instragram-kuvilla. Suosittelen ehdottomasti osallistumaan, sillä näin löydät itsellesi paljon uusia blogeja luettavaksi ja matkakuvia kuolattavaksi instagramin puolelta. Lisäohjeita löydät täältä.

Suomessa tempauksen viralliset järjestäjät ovat Nella (Kaukokaipuu), Veera (RWWH) ja Satu (Destination Unknown).