Syntymäpäiväkakussa yksi kynttilä

Kerroin sinulle eilisiltana iltasadun.
Tai pikemmin tarina se oli.
Se oli tositarina sinun ensimmäisestä vuodestasi.

Kun joskus sinun ollessa jo isompi tyttö, kerron saman tarinan sinulle uudelleen, pidät äitiäsi höpsähtäneenä satutätinä. 

Tasan vuosi sitten Jorvin synnäriltä alkoi matka, joka on ollut täynnä elämää sen kaikissa muodoissa ja tarkoituksissa. Vuosi sitten isänpäivänä pidin rinnalla vastasyntynyttä nyyttiä, jonka tuhinaa ihmettelin ymmyrkäisenä. Ensimmäinen yhteinen matkamme synnäriltä kotiin oli ehkä jännittävin matka ikinä.

Olemme edenneet yhteisellä matkallamme käsi kädessä. Olen ollut paikalla, kun olet ollut kipeä, nälkäinen, väsynyt tai kiukkuinen. Välillä olemme olleet kaikkia niitä yhtä aikaa, mutta kaikesta olemme selvinneet. Mutta emme olisi varmasti selvinneet kaikesta kaksin, vaan meillä on upea perhe, ystävät ja tukijoukko, jonka arvo on ollut mittaamattoman tärkeä. Ja kaikista tärkein tukipilari on ollut meidän arjessa mukana lähes joka päivä.

Vuoden aikana tuosta pienestä nyytistä on kasvanut kävelevä utelias ilopilleri. Sinun kehitystäsi on ollut upea seurata. En käsitä, miten nopea olet oppimaan asioita. Sinun hyväntuulisuus ja iloisuus tarttuu muihinkin. Saat äitisi hymyilemään joka päivä onnesta. Meidän molempien sisukkuus ja periksiantamattomuus on saanut meidät selviämään vauvavuodesta. Niin se vauvavuosi. Sanovat, että se on rankka. Sanoisin, että se on juurikin täynnä elämää.

Vuosi on mennyt nopeasti, mutta paljon me olemme ehtineet kokemaan ja näkemään. Olet matkustanut viidessä eri maassa, lomaillut Lapissa, nukkunut päiväunia Sveitsin Alpeilla, mökkeillyt, junamatkaillut lukuisia kertoja Itä-Suomeen, käynyt neljä kertaa Tallinnassa ja viisi kertaa Tampereella. Olemme vaunulenkkeilleet useita kymmeniä kilometrejä Espoon rantaraitilla ja keinuneet lukuisia kertoja leikkipuistoissa. Olemme käyneet vauvauinnissa, muskarissa, vauvasirkuksessa, mingleissä, leikkimässä ja lukemassa kirjastossa lähes viikoittain. Ei ole ollut tylsää.

Tänään sinä täytät vuoden. Minireissaajasta on tullut taapero. Taapero, joka on aina valmis seikkailuun.

Hyvää syntymäpäivää rakas <3

Ps. Hyvää syntymäpäivää myös nelivuotiaalle blogille!