Hyvinvointi

Vaarojen maraton 2022

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu oli täynnä polkujuoksun iloa ja juhlaa. Juoksin toista kertaa Vaarojen maratonin 43 kilometrin mittaisen matkan Kolilla. Tälläkään kertaa Kolin Vaarat eivät päästäneet juoksijaa helpolla.

Siinä missä viime vuonna lähdin Vaaroille kahden viikon varoajalla, tänä vuonna olin kärppänä ilmoittautumassa heti tammikuussa, kun ilmoittautuminen avautui. Tammikuussa tosin ei ollut mitään tietoa, mitä kaikkea tuleva juoksukausi tulisi pitämään sisällään ennen Vaarojen ja kauden loppuhuipennusta. Fiilis ennen kilpailua oli täysin eri kuin viime vuonna.

Kulunut kausi

Tänä vuonna olen juossut kuudessa juoksukilpailussa ennen Vaaroja. Kauden kilpailut olivat: Transgrancanaria 42km, Bodom trail 12km, Nuts Karhunkierros 55km, Mozart100 maraton, Nuts Ylläs-Pallas 37km ja Helsinki marathon 21km. Nuuksio Classic siirtyi ensi vuoteen koronan takia.

Kausi alkoi siis maaliskuun alussa Kanarialla. Tuolla kuvaan astuivat ensimmäistä kertaa kunnon vatsaongelmat ja DNF oli kirvelevä kokemus. Siitä eteenpäin vain Bodom traililla ja Helsingin puolikkaalla pääsin juoksemaan ilman huonoa oloa.

Puolimaratonin pidemmillä matkoilla jouduin juoksemaan joko puskaan tai oksensin kisan aikana. Aikaisemmin en ole vastaavista ongelmista kärsinyt, joten olin aivan ihmeissäni, mistä tämä nyt johtuu. Kauden aikana tein muutoksia siihen, miten paljon ja mitä kilpailun aikana syön. Ennen Vaarojen maratonia isoin huolenaihe oli, mitähän tällä kertaa tapahtuu vatsan osalta. Vaaroilla pääsinkin vihdoin juoksemaan ilman vatsavaivoja.

Vaarojen maraton

Kyllä muuten jännitti ennen starttia. En ole pitkään aikaan kokenut sellaista kisajännitystä, minkä Kolilla koin. Olin niin hermostunut, että näin jälkeenpäin vain naurattaa. Jännitys johtui varmasti siitä, että edellisestä polkukilpailusta oli jo lähes kolme kuukautta ja tämä startti tuntui ensimmäiseltä kilpailulta koko kautena. Pelkäsin myös, miten monta puska- tai oksennusreissua tällä kertaa tulee esiin. Vähiten huoletti tekniset polut ja mäet, sillä tiesin oman polkutekniikkani kehittyneen roimasti viime vuodesta.

Ja sitten mentiin! Ja mentiinkin muuten alusta asti aika varmalla askeleella niin ylä- kuin alamäessä. Ajatus oli lähteä rauhallisesti matkaan, mutta se unohtui heti (klassikko!) ja kovempaakin olisikin voinut juosta. Viime vuonna Mäkrän ensimmäinen nousu tuntui aivan kamalalta, mutta tänä vuonna se ei tuntunut missään. Ilahduin tästä niin paljon, että seuraavat kilometrit menivät ilon huumassa.

Kuva: Touho Häkkinen

Viime vuonna kompastelin aika paljon reitin eri vaiheissa ja nyt skarppasin, että mitään hölmöjä lipsahduksia ei tulisi. Eikä niitä yhtä liukasta juurakkoa lukuunottamatta tullut. Koko matka meni tosi mukavasti. Kun mittariin tuli 23 kilometriä aloin odotella vatsan murahteluja. Yleensä näillä kilometreillä haasteet ovat alkaneet. Murinoita tai huonoa oloa ei kuitenkaan kuulunut ja olin siitä niin fiiliksissä. Tällaista juoksua olin koko kauden odottanut! Jes!

Vielä viisi kilometriä ennen maalia näytti siltä, että viiden tunnin alitus olisi mahdollinen. Pikku-Kolilla vauhti kuitenki tyssäsi ja ihan viimeisellä kilometrillä sippasin täysin. Viime vuonna sauvakävelin viimeisen mäkikirin ja nyt harmittelin, että kyllä niistä sauvoista olisi ollut taas apua.

Ehkä kuitenkin koko maratonin hauskin kohta oli viimeisessä mäessä, kun 43 kilometriä tuli täyteen ja menin ohi porukasta, jossa soitettiin biisiä “minä tunnen kuinka vauhtii kiihtyy”. Repesin nauramaan ja totesin, ettei muuten KIIHDY. Loppunousu oli kamala Via Dolorosa. Maalissa ei paljon hymyilyttänyt tai tullut tuuleteltua.

Lopulta olin maalissa aikaan 5:05.29 eli 22 minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Hyvin meni, vaikka loppu olikin tosi rankka! Tietenkin voisin sanoa, että jäi harmittamaan, kun en päässyt alle viiteen tuntiin, mutta olin kyll aikaan ja suoritukseen tosi tyytyväinen.

Eikö mitään haasteita?

Vatsaongelmia ei tosiaan ollut ja juoksu kulki, mutta ei homma nyt ihan vielä ihan nappisuoritus ollut. Olen yleensä nauttinut energiaa hyvin pitkin matkaa, vaikka huono olo olisikin tullut. Vaaroilla sain energiaa alas liian vähän ja siitä johtui lopun todella kova väsähtämine ja se, että meinasin pyörtyä maalissa. Join koko matkan NOSHT:in korkeaenergistä energiajuomaa. Energiajuoma varmasti pelasti minut tällä matkalla, koska muutoin sain alas vain kaksi geeliä, muutamia energiakarkkeja ja vähän linssisipsejä. Vettä kului reippaasti, mikä oli hyvä. Silti, enemmän pitäisi saada energiaa uppoamaan, että jaksaisin hyvin loppuun asti. Petrattavaa siis jäi!

Kuva: Lauri Kontkanen

Mitä seuraavaksi?

Juoksukausi jatkuu vielä yhdellä kilpailulla syksyllä. Sitten on aika kääntää katseet ensi vuoteen. Luulen, että kisojen määrä ei ainakaan vähene. :D